Pilkkitapahtuma Tesomajärvellä sunnuntaina

Etenkin lapsille ja nuorille suunnattu pilkkitapahtuma järjestetään Tampereella, Tesomajärven jäällä sunnuntaina 5. maaliskuuta kello 11.00 alkaen.

Tapahtumavastaava Pekka Leppänen haastattelussa. Toimittajana Marja Tuomisaari.

Kommentit (2)

  1. Marjaana Salonen

    Hei! Kuulin Pekka Leppäsen haastattelun radio-Sun:lta ja innostuin Tesomajärven pilkkitapahtumasta - sehän oli haastateltavan mukaan suunnattu lapsille ja nuorille. Pienet lapsenlapseni vietiin tapahtumaan, mutta tilaisuus oli aivan ala-arvoinen! Ei ollut minkäänlaista opastusta tai ohjausta, ei pilkkionkia, kairoista tai rei'istä puhumattakaan. Yksi ystävällinen pilkkimies lainasi kairaansa, että lapset pääsivät omilla ongilla kokeilemaan. Koiravaljakkoa ei ollut missään. Makkaraa paistettiin, mutta ne oli talkooväelle - ei tapahtuman osallistujille. Makkaroita paistavat naiset olivat todella tylyjä - sanoivat yhdellekin äidille, etteikö lapsenne saa kotona ruokaa, kun täältä tullaan makkaroita kysymään!
    Käsittämätöntä toimintaa Tesoma-seuralta. Jos kerran mainostavat radiossa ja netissä, niin luulisi heidän toimivan mainoksiensa mukaisesti. Onneksi oli ihana ilma, mutta muuten kokemus oli surkea. Älkää jatkossa mainostako tämän seuran juttuja! Sen verran kurjalta tuntui niin omien lastenlasten kuin muidenkin tapahtumaan mukaan tulleiden lapsiperheiden puolesta!

    • Marja Tuomisaari

      Hei Marjaana. Kiitos palautteestasi. Oletko antanut palautteen suoraan järjestäjälle? Sähköpostiosoitteet löytyvät osoitteesta.www.tesomaseura.fi/yhteystiedot.
      Tesoma-seura ei ole meillä mainostanut. Toimitus valitsee itse saapuneista menovinkkitiedotteista päivittäin yhden, josta tehdään haastattelu. Uusien nettisivujemme myötä ne julkaistaan myös äänitiedostoina eli podcasteina. Tesoma-seura ei ole maksanut tästä mitään, vaan toiminta on omaa, paikallista ja toimituksellista palveluamme. Emme voi kuitenkaan koskaan vastata tapahtuman sisällöstä ja järjestelyistä.
      Marja Tuomisaari/Radio SUN