Uutiset

Selvitys: Tampereen keskusta-alueen elinvoimaisuus jatkaa vahvistumistaan

today26.5.2017

share close

Tampereen keskusta-alueen elinvoimaisuus on vahvistunut viime vuodesta, ja elinvoimaluku on edelleen suurten kaupunkien korkein. Elävät Kaupunkikeskustat ry:n teettämän vuosittaisen elinvoimamittauksen mukaan Tampereen keskustan elinvoimaisuus on vahvaa

Elinvoimaluku on nyt  Tampereella 3,840. Viime vuonna vastaava luku oli 3,724. Tarkastelussa olivat kaupunkien keskustojen lauantaisin avoinna olevat liikkeet, ravintolat, arkisin avoinna olevat yritykset ja tyhjät tai remontissa olevat liikehuoneistot.

Analyysin mukaan Tampereen tulos on Pohjoismaiden suurimmaksi sisämaakaupungiksi hämmästyttävän vahva.

Lauantaisin avoinna olevien liikkeiden ja ravintoloiden määrä on noussut Tampereella kuluneen vuoden aikana, samalla tyhjät ja remontissa olevat liiketilat ovat vähentyneet. Myös arkiyritysten (eivät palvele satunnaista asiakasta lauantaisin) määrä on hieman noussut, ja liiketilojen kokonaismäärässä on nousua noin 1,3 prosenttia edellisvuodesta.

Tyhjiä liikehuoneistoja suhteessa liikehuoneistojen kokonaislukumäärään on selvityksen mukaan Tampereella vähän (6,3 prosenttia), vaikka julkisessa keskustelussa on epäilty muuta.

Pysäköinti- ja liikennejärjestelyjä tulevaisuuden raitiotielinjoineen kiitetään analyysissä esimerkillisiksi. Rakentaminen Tampereen keskustassa ja sen tuntumassa jatkuu lähivuosina, ja investointihalu kanavoituu esimerkillisesti keskustaan. Tampereella on kuitenkin lisäksi useita voimakkaita itsenäisiä alakeskuksia. Keskustarakenteen ulkopuoliset kauppakeskukset sekä voimakkaat alakeskukset vaikuttavat elinvoimalukuun.

Elinvoima-asiantuntija, FM Martti Wilhelms on arvioinut tänä vuonna Suomen 25 kaupungin keskustojen elinvoimaisuutta. Tällä kertaa suurimpia mukana olleita kaupunkeja olivat Tampereen lisäksi Turku (3,833), Espoo (2,107) ja Oulu (1,707). Turussa elinvoima kehittyi voimakkaimmin vuoden sisällä (+10,1 prosenttia).

Elinvoiman mittausmenetelmä on suomalaisen keskustakehittäjien tuote. Yksinkertaisimmillaan elinvoimalaskenta on tyhjien liiketilojen kehittymisen seurantaa. Keskeisintä on lauantaisin toimivien yritysten kokonaismäärä, josta vähennetään tyhjät liikehuoneistot. Jo yhden tyhjän liiketilan täyttyminen nostaa elinvoimalukua, joka suhteutuu asukaslukuun. Näin voidaan vertailla kaupunkeja keskenään.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%