Hostelliyrittäjät tuovat korttelisaunan Tampereen keskustaan


Dream Hostel & Hotel -yrittäjät Eveliina ja Ville Virkki kävivät tiistaina SUN Radiossa Päivän vieraina. Yrittäjäpariskunnan kanssa puhuttiin paitsi kansainvälistäkin kiitosta saaneesta vuonna 2010 perustetusta hostellista niin myös aivan uudesta aluevaltauksesta, Tullin Saunasta.

Virkkien vaikutuksesta Tampereen keskusta-alue on saamassa monen kaipaaman korttelisaunan, sillä Dream Hostel & Hotel aikoo laajentaa toimintaansa perustamalla vielä tämän vuoden puolella Åkerlundinkadulle yleisen saunan. Tullin Sauna aiotaan toteuttaa perinteisesti aina puulämmitteistä kiuasta myöden.

Dream Hostel & Hotelin vahvuuksiin usein luettava henkilökohtainen asiakaspalvelu tulee Virkkien mukaan ulottumaan myös naapurissa sijaitsevasta yrityksen hostelli- ja hotelliosasta saunalle asti.

Saunoja tulee kaksi, ja niistä on mahdollista käydä saunomisen ohessa myös pulahtamassa laiturilta vedessä - lastauslaiturilta.

Muutama mutka on vielä matkassa siinä, että sauna Tampere-taloa vastapäätä vielä tämän vuoden puolella lämpiää, mutta valkeakoskelaiset Virkit ovat asettaneet vakaaksi tavoitteekseen, että pikkujouluaikaan Tullin Saunan piipusta nousee jo savu, vaikka puulämmitteisyys kaupunkialueella omat haasteensa projektille asettaakin.

Kuuntele Eveliina ja Ville Virkin vierailun valitut palat tästä:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>