Vesilahden talous on ensi vuonna alijäämäinen - Kirkonkylä-Narva -tie aiotaan kuitenkin kunnostaa

Vesilahden kunnan talousarvioesitys vuosille 2018-2020 kertoo, että kunta olisi täyttämässä kriisikunnan tunnusmerkit ensi vuonna. Talousarvion mukaan kunnan taseen ylijäämä muuttuu ensi vuonna alijäämäksi. Alijäämää syntyy ensi vuonna 1,4 miljoonaa euroa.

Vesilahdella on viime vuosina pyörinyt useita talouden tasapainottamisohjelmia, mutta ne eivät ole parantaneet kunnan taloutta tarpeeksi. Uutena säästökeinona kunta miettii koulu- ja päiväkotiverkon mahdollista karsimista. Etenkin pienten koulujen ja päiväkotien jatkamismahdollisuudet ovat uhattuina. Talousarvioesityksestä ilmenee, että Vesilahti aikoo pitää kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit tämän vuoden tasolla myös ensi vuonna.

Talousarvioesityksen mukaan Vesilahti aikoo panostaa tietolojen parantamiseen alueella. Ensisijainen kehityskohde vuosina 2018-2010 on Kirkonkylä-Narva-maantien numero 301 puuttuvan osuuden kunnostus. Vesilahti aikoo myös panostaa kulttuuri- ja matkailupalvelujensa kehittämiseen hyödyntämällä kunnon rikasta historiaa. Sen lisäksi kunto aikoo luoda avarakatseista ja kansainvälistä ilmapiiriä, houkutella kuntaan yrityksiä ja monipuolistaa kunnan asumismuotoja esimerkiksi nykyistä pienemmillä omakotitalotonteilla.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>