Uutiset

Juha Tapion laulujen pohjalta tehdään musiikkikomedia

today24.11.2017

share close

Juha Tapion laulut soivat ensi kesänä ensimmäistä kertaa suomalaisessa kesäteatterissa. Juha Tapion laulujen pohjalta valmistuu musiikkikomedia, joka nähdään ensi kesänä Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa.

Kaksi puuta -esityksen ohjaa Otto Kanerva. Kanerva ja Osku Valve käsikirjoittavat esityksen. Kantaesitys nähdään 30.6.2018.

Kaksi puuta -esityksessä kuullaan lukuisia lauluja Juha Tapion uran varrelta. Mukana on mm. esityksen nimikappale Kaksi puuta, Sinun vuorosi loistaa, En mitään en ketään ja Suurenmoinen elämä.

-Juha Tapion musiikki tullaan sovittamaan näytelmään ison musikaalin keinoin. Meillä on erittäin ammattitaitoinen teatterisovittaja ja kapellimestari Antti Vauramo Lahden Kaupunginteatterista, loistava orkesteri ja näyttelijävalinnoissa on keskitytty nimenomaan komedian tekemisen kykyyn ja lauluvoimaan, Otta Kanerva kertoo.

Musiikkikomediaa tähdittävät Ria Kataja, Mikko Töyssy, Otto Kanerva, Hanna Vahtikari ja Veera Tapanainen.

Lisäksi Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa iloitaan varovaisesti myös puitteiden mahdollisesta parantumisesta ensi kesäksi. Teatteri on sopinut Hämeenlinnan kaupungin kanssa katetusta katsomosta. Asia on Kaupunginhallituksen päätöslistalla maanantaina 27.11.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%