Uutiset

Tutkimus: Suomalaiset pelkäävät sote-uudistuksen heikentävän ensihoitoa

today15.2.2018

share close

64 prosenttia suomalaisista pelkää sote-uudistuksen heikentävän ensihoitoa. Tämä selviää lääkärihelikopteriyhtiö FinnHEMSin Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan ensihoidon suurimpina uhkina pidetään avun saamisen hidastumista, välimatkojen pitenemistä hoitoon pääsyssä ja kansalaisten eriarvoistumista.

Kolme neljästä suomalaisesta (73 %) pitää suomalaisen ensihoidon suurimpana uhkana sitä, että välimatka hoitoon pitenee ja avun saaminen hidastuu. 67 prosenttia suomalaisista pelkää, että sairaankuljetusmatkat pitenevät ja että ensihoito eriarvoistuu, jolloin kansalaiset jatkossa saavat eritasoista hoitoa eri puolilla maata.

Tutkimustulokset heijastelevat sote- ja maakuntauudistuksen keskeneräisyyttä ja siihen liittyvää epävarmuutta kansalaisten keskuudessa.

Tutkimuksessa kysyttiin kansalaisten näkemyksiä myös julkisten terveyspalvelujen tulevaisuudesta. Lähes puolet suomalaisista (48 %) uskoo, että ihmisten eriarvoisuus julkisten terveyspalvelujen suhteen kasvaa. Vastaava kysymys esitettiin myös vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa, jolloin osuus oli 38 prosenttia.

72 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että lääkärihelikopteritoiminnan pitäisi olla pysyvästi valtion rahoittamaa. FinnHEMS on Suomen viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin omistama, voittoa tavoittelematon yhtiö. Lentotoiminnan, tukikohtien ja hallinnoinnin kulut katetaan valtion rahoituksella. Osana sote- ja maakuntauudistusta on esitetty, että toiminta siirtyisi perustettavien maakuntien rahoitettavaksi.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%