Uutiset

Uusi syömishäiriöyksikkö Tampereelle

today13.3.2018

share close

Tampereen kaupunki on perustanut uuden syömishäiriöyksikön, jossa tarjotaan hoitoa syömishäiriötä sairastaville aikuisille. Yksikkö on merkittävä parannus syömishäiriötä sairastavien hoitoon, sillä se kokoaa aiemmin hajallaan olleen hoidon ja ammattilaiset saman katon alle.

Yksikössä tulee työskentelemään muun muassa psykiatri, somaattisesta seurannasta vastaava yleislääkäri, ravitsemusterapeutti, psykologi, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, mielenterveyshoitaja, sairaanhoitajia sekä fysioterapeutteja. Hoidon apuna käytetään myös kokemusasiantuntijoita.

Yksikköön tullaan lääkärin lähetteellä. Siellä hoidetaan esimerkiksi anoreksiasta, bulimiasta, ahmintahäiriöstä (BED) ja muista häiriintyneestä syömiskäyttäytymisestä kärsiviä, 18 vuotta täyttäneitä potilaita, joiden koti- tai opiskelupaikkakunta on Tampere, Pirkkala, Orivesi tai Vesilahti. Myöhemmin toimintaa on tarkoitus laajentaa nuorempiin potilaisiin sekä Tampereen ympäryskuntiin.

Syömishäiriöyksikkö tarjoaa ainoastaan avohoitoa. Yksikön poliklinikkatoiminta käynnistyi maaliskuussa. Alkukesästä on saatavilla myös ryhmämuotoisia hoitoja ja syksyllä polikliinisen hoidon tueksi ryhdytään tarjoamaan tehostettua, päiväosastomaista avohoitoa. Vakavaa syömishäiriötä sairastavien sairaalahoito toteutetaan jatkossakin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Aluksi yksikkö toimii Sarviksen psykiatrian tiloissa Hatanpäällä. Kesällä yksikkö siirtyy Hatanpään puistosairaalan tiloihin.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%