Uutiset

Kiertoliittymien rakentaminen kantatielle 58 alkaa Orivedellä

today21.5.2018

share close

Kantatielle 58 rakennetaan uudet kiertoliittymät Keskustien ja Opintien liittymään sekä Tampereen suuntaan menevän valtatien 9 rampin ja Kaislahdentien liittymään. Samalla kunnostetaan olemassa olevaa Tampereen suunnalta tulevan rampin päässä olevaa kiertoliittymää.

Hankkeessa rakennetaan myös kolme uutta linja-autopysäkkiä, kaksi pyöräpysäköintipaikkaa ja autojen liityntäpysäköintialue joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantamiseksi.

Asuinviihtyvyyden parantamiseksi rakennetaan Tampereen suuntaan menevän rampin läheisyyteen melusuojaus. Lisäksi Aihtiantien ja Uotilantien liittymässä olemassa olevaan kiertoliittymään tehdään pienimuotoisia korjauksia erikoiskuljetuksia varten. Toteutettavilla toimenpiteillä parannetaan kantatien 58 liikenneturvallisuutta sekä edistetään joukkoliikenteen ja jalankulku- ja polkupyöräliikenteen toimintaedellytyksiä.

Tietyöt käynnistyvät toukokuun aikana. Keskustien ja Opintien kiertoliittymän rakentaminen aloitetaan kesäkuun alussa koululaisten jäädessä kesälomille. Rakennushanke tulee aiheuttamaan haittaa kantatien 58 ja katuverkon ajoneuvoliikenteelle sekä jalankulku- ja polkupyöräliikenteelle tulevan kesän aikana.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%