Pirkanmaa

Astrologi: Suomi rämpii usvassa, ja Euroopan unioni kohtaa kohtalonsa vuonna 2020

today10.9.2018

share close
”Maailma on kovassa pyörteessä. Suomi, Euroopan unioni ja USA kohtaavat tuon tuostakin turbulensseja. Venäjällä on verraten tasaista”, tamperelainen astrologi Seppo Tanhua luonnehtii. (Kuva: Matti Pulkkinen)
”Maailma on kovassa pyörteessä. Suomi, Euroopan unioni ja USA kohtaavat tuon tuostakin turbulensseja. Venäjällä on verraten tasaista”, tamperelainen astrologi Seppo Tanhua luonnehtii. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Taivaankappaleiden asentojen tutkiminen viitoittaa Suomelle lähitulevaisuudessa epävakaita aikoja. Maamme päätyy kaaokseen, joka tamperelaisen astrologin Seppo Tanhuan mukaan koituu lopulta hyväksi kansakunnallemme. Hän sanoo, että vuosi 2020 koettelee rankalla kädellä Euroopan unionia; sen olemassaolo on vaakalaudalla. Itänaapurimme Venäjä elää maatamme ja koko EU:ta suotuisampaa ajanjaksoa. Tanhuan mielestä Venäjällä on kaikki mahdollisuudet palata maailmanpolitiikan voimatekijäksi. Kolme lähivuotta merkitsee Yhdysvalloille taistelua elämästä ja kuolemasta – USA syntyy uudelleen. Valtioiden päämiehillä on edessä vallanvuosia, joiden tapahtumat eivät hautaudu historiankirjoituksen harmauteen. Sauli Niinistö näyttää toden teolla valtansa. Vladimir Putin purjehtii kansan suosion aallon harjalla. Donald Trump twiittaa: ”Tämä on nähty. Heippa.”

Ammattiastrologi Seppo Tanhua on ollut työssään jo neljännesvuosisadan ajan.

Tanhua muistuttaa, että ihmiset ovat seuranneet Auringon, Kuun ja planeettojen rytmiä vuosituhansien ajan.

”Taivaankappaleiden liikkeet ja rytmit yhdistetään tapahtumiin niin yksityisten ihmisten kuin kylien ja kaupunkien sekä kokonaisten valtioiden elämässä. Vastaavuudet ovat olleet ja ovat edelleen olemassa yhtä kiistattomasti kuin aina ennenkin. Vertailen siis tutkimuksissani planeettaryhmien ja elämän suhdetta toisiinsa”, astrologi kuvaa.

Seppo Tanhua korostaa, ettei astrologia ole ennustamista, vaan mahdollisuuksien kartoittamista.

Hän on vakuuttunut siitä, että esimerkiksi suurvaltajohtajilla on esikunnissaan ammattiastrologeja, joiden sana painaa ratkaisuja hiottaessa.

Tamperelaisastrologin mielestä elämme poikkeuksellisen mielenkiintoista aikaa koko maapallolla.

Seppo Tanhua tarkasteli Pirkanmaan Lehtitalon pyynnöstä Suomen, Euroopan unionin, Venäjän ja Yhdysvaltojen sekä presidenttien Sauli Niinistön, Vladimir Putinin ja Donald Trumpin syntymähetkien mukaisia planeettarytmejä. Valtioiden ja niiden päämiesten tulevaisuuden kuvat tarjoavat yksityiskohtia, jotka piirtyvät käänteentekevinä tapahtumina ihmiskunnan historiaan. Ajan pöly ei peitä kaikkea alleen.

Suomi: Suomen kaaos jatkuu tämän vuoden loppuun, mutta uusi eduskunta ja hallitus syntyvät hyvien ja menestystä tuovien energioiden keskelle.
Suomi: Suomen kaaos jatkuu tämän vuoden loppuun, mutta uusi eduskunta ja hallitus syntyvät hyvien ja menestystä tuovien energioiden keskelle.

Mätäpaise puhkeaa ja kansakuntamme tervehtyy

Seppo Tanhuan mukaan Suomi tarpoo ensi vuoden ensimmäiselle neljännekselle saakka hapuillen eksyksissä sankassa usvassa.

”Uutisia riittää. Valtiojohtomme joutuu julkisuuden valokeilaan surullisten paljastusten johdosta. Kansan hyväuskoiset kuvitelmat ja uskomukset karisevat. Saamme esimerkiksi kuulla väärinkäytöksistä ja korruptiosta”, hän tarkentaa.

”Maamme on pieni lastu maanosamme suurilla laineilla. Suomen pimeys ja voimattomuus konkretisoituvat muun muassa välinpitämättömyytenä ja toimettomuutena maa- ja metsätalousyrittäjiemme auttamisessa. Perinteisten elinkeinojen harjoittavat ovat syvässä ahdingossa kuivan kesän aiheuttaman kadon jäljiltä. Meillä vain ikävästi naureskellaan oikealle ahdingolle ja hädälle. Tämä surullinen näkymä on vain yksi esimerkki vastuuttomuudesta”, Tanhua avaa.

”Valheellisuuden irvikuva rävähtää pysähdyttävästi silmiemme eteen. Ihmiset heräävät totuuteen siitä, miten olemattoman kannatuksen turvin maatamme on näinä vuosina hallittu. Ihmisille tekee todella kipeää älytä, miten korkealla tasolla yhteiskunnassamme harjoitetaan vilunkia. Totuus on tarua ihmeellisempää: päättäjistä ja vastuunkantajiksi valituista todella harva on itseään isommalla asialla.”

Astrologin mukaan vuosi 2019 tuo yhteiskuntaamme uusia tuulia, jotka ravistelevat maamme rakenteita karisuttaen sen sairaita osia.

”Siirrymme uuteen 12 vuoden jaksoon Suomen elämässä. Se, millainen seuraavasta aikajaksosta muodostuu, on kiinni henkilöistä ja tahoista, jotka asettuvat johtamaan maatamme. Suomi on hyvässä tuulessa, kun maa kipristelee ulos vääryyden sekamelskasta. Kohtaamamme kaaos on meille tarpeellinen. Mätäpaise puhkeaa ja tervehtyminen alkaa. Kansalaiset ymmärtävät, ettemme tee kähmijöillä mitään”, Tanhua kertoo.

”Ensi vuoden huhtikuussa järjestettävät eduskuntavaalit ovat käänteentekevän tärkeät. Vaalien jälkeen vastuun ottavat päättäjät korjaavat aikaisempien päättäjien virheitä ja samalla luotsaavat maamme kohti parempaa.”

Seppo Tanhuan mukaan vuosi 2020 on suurta uuden rakennemuutoksen aikaa.

”Silloin vaikutamme muun muassa siihen, millaisen aseman maamme ottaa kansainvälisesti. Miten saamme sananvaltaa Euroopassa ja koko maailmassa.”

Astrologi taustoittaa nykyisen hallituksen aloittaneen työnsä astrologisesti epäedullisessa hetkessä.

”Ensi kevään vaaliaikataulun mukaan voittavilla puolueilla on aito mahdollisuus rakentaa toimintakykyinen asetelma”, Tanhua toteaa.

EU elää nyt etsikkoaikaa

Euroopan unioni: EU:n kartalla on havaittavissa sotaisa Pluton oppositio Marsille, joka ennakoi vakavia sisäisiä ristiriitoja kahden vuoden sisällä. Eroamisia luvassa?
Euroopan unioni: EU:n kartalla on havaittavissa sotaisa Pluton oppositio Marsille, joka ennakoi vakavia sisäisiä ristiriitoja kahden vuoden sisällä. Eroamisia luvassa?

”Tämä vuosi on Euroopan unionin hedelmällistä etsikkoaikaa. Jos EU löytäisi oikeita kehityspolkuja, se etenisi kohti kestäviä päämääriä”, Seppo Tanhua miettii.

Astrologin mukaan Euroopan unioni on parhaillaan mielenkiintoisessa yhteydessä Venäjän tilanteeseen.

”EU-maiden ja Venäjän kesken voi syntyä jotakin järkevää, jos nyt ollaan ahkeria ja tavoitteellisia.”

”Vuoden 2019 aikana EU ja Venäjä saattavat löytää yhteisiä linjauksia. Suotuisaa kehitystä edesauttaa USA:n presidentin Donald Trumpin viljelemä sanelupolitiikka.”

Seppo Tanhuan mukaan Euroopan unionin perusta kuitenkin heiluu.

Astrologin katseet ovat vuodessa 2020, jonka hän nimeää EU:n kohtalon vuodeksi.

”Edessä on kovin kriittinen aikakausi. Alkusoitto ja lähtölaukaus tälle epävakaalle jaksolle saadaan vuoden 2019 toukokuun EU-vaaleissa”, hän aikatauluttaa.

”Eurooppalaiset kuulevat poikkeuksellisen paljon epätavallisen vahvoja kannanottoja. Esitettävät kehityspolut uhkaavat vaarallisesti nykymuotoista EU:ta. Euroopan unionin jäsenmaiden on liki mahdoton löytää uskottavaa ja kestävää yhteistä tahtotilaa. Omiin poteroihinsa kaivautuvissa jäsenmaissa käydään repivää taistelua niiden suhtautumisesta unioniin. Kaikkialla kysellään, kuka todellisuudessa johtaa eurooppalaista palettia. Vallankahvassa ei ole enää Saksan liittokansleri Angela Merkel”, Tanhua ennakoi.

Aurinko säteilee Venäjälle

Venäjä: Venäjän kartta näyttää suorastaan loistavalta seuraavien parin vuoden osalta. Hyvä sauma vahvistaa suhteita muuhun maailmaan.
Venäjä: Venäjän kartta näyttää suorastaan loistavalta seuraavien parin vuoden osalta. Hyvä sauma vahvistaa suhteita muuhun maailmaan.

Seppo Tanhua ravistelee ihmisiä jättämään luulonsa taka-alalle ja kehottaa meitä kaikkia tunnistamaan tosiasioita.

”Venäjällä vallitsee levollinen aika”, astrologi kiteyttää.

”Vuosi 2019 avaa itänaapurillemme suuret mahdollisuudet.”

Tanhuan mukaan Venäjän onnistuminen tuo esimerkiksi vakaata kasvua.

”Presidentti Vladimir Putinille koittaa tuhannen taalan paikka. Venäläiset näkevät maansa myönteisen kehityksen presidenttinsä saavutukseksi. Hyvä sataa samaan aikaan Venäjän ja sen päämiehen laariin.”

”Nyt Venäjällä varmasti taotaan, kun hyvää ajan rauta on kuuma.”

Tanhuan mukaan Venäjän astrologinen nousukausi mahdollistaa jättimaan palaamisen maailman suurmahdiksi.

”Sillä on tosi hyvät saumat”, hän kiteyttää.

Rapakon takana voi tapahtua mitä vain

Amerikan Yhdysvallat: Pluton paluu ennakoi dramaattisia muutoksia USA:ssa seuraavien kolmen vuoden kuluessa. Ehkä muutos tapahtuu talouden kaatumisen kautta.
Amerikan Yhdysvallat: Pluton paluu ennakoi dramaattisia muutoksia USA:ssa seuraavien kolmen vuoden kuluessa. Ehkä muutos tapahtuu talouden kaatumisen kautta.

Pyramidisymboli Horuksen silmineen on Yhdysvaltain vaakunan (Yhdysvaltain suuren sinetin) kääntöpuolella. Kuva löytyy niin Amerikan Yhdysvaltojen perustamisasiakirjasta (4.7.1776), dollarin setelistä kuin graniittiin ikuistettuna Yhdysvaltojen senaatista.

Seppo Tanhuan mukaan USA:n kohtalo naulittiin juuri pyramidisymbolin käyttöönotolla. Perustamisasiakirjaan kirjoitettiin lisäksi sanat ”Jumala tukee täydellistä vuotta”. Vuonna 1772 teksti muutettiin uuteen muotoon ”Täydellinen uusi alkaa. Syntyy vuosisatojen kehä nyt uutena jälleen”.

”Amerikan syntymäpäivänä 4. heinäkuuta vuonna 1776 Pluto aloitti 243 vuotta kestävän kierroksensa auringon ympäri. Huomionarvoista nyt onkin se, että Amerikan syntymäkartalla Pluto lähtee uudelle kierrokselle. Tämä merkitsee sitä, että USA on syntymässä uudelleen”, astrologi hahmottaa.

Tanhuan mukaan USA:lla on edessään kolme elämän ja kuoleman vuotta.

”Amerikan Yhdysvalloissa voi tapahtua ihan mitä vain”, hän sanoo.

”Tilanne rapakon takana on täysin arvaamaton.”

”Jos vertaan Venäjän ja USA:n tilanteita keskenään, niin Venäjä on astrologisesti nyt etulyöntiasemassa.”

Tanhuan mukaan Yhdysvaltojen perinteinen hallintomalli kuolee.

”Se on tullut tiensä päähän. Se ei kerta kaikkiaan enää toimi.”

Tanhua sanoo USA:n valtavan valtioaluksen keikkuvan vaarallisilla aalloilla, joten se on koko ajan kaatumispisteessä.

”Rapakon takana on odotettavissa esimerkiksi hallitsematon talousromahdus, jonka seuraukset koskettavat koko maapalloa. Kuten iso finni vaatii kypsymisaikansa, niin myös talouskupla muhii aikansa ennen puhkeamistaan.”

Sauli Niinistö: Saulin kartalla näkyvät vahvan johtajuuden merkit ja hänen kannanotoillaan saattaa olla ratkaiseva merkitys maamme tasapainoon pääsemisen kannalta.
Sauli Niinistö: Saulin kartalla näkyvät vahvan johtajuuden merkit ja hänen kannanotoillaan saattaa olla ratkaiseva merkitys maamme tasapainoon pääsemisen kannalta.

Niinistö lujittaa asemaansa

Presidentti Sauli Niinistön syntymäkartta näyttää miehelle menestyksellistä tulevaisuutta. Seppo Tanhua kuvaa Niinistön lähivuosia suorastaan ”huikeaksi jaksoksi”.

Astrologin mukaan ensi vuosi näyttäytyy silmiinpistävän toimeliaana tasavallan presidentin elämässä.

”Vaikka valtiomme päämiehellä ei ole sisäpoliittista asemaa, hänellä on silti ruutu vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen koottavan hallituksen muodostamisessa”, Tanhua sanoo.

”Presidentillämme on vahva rooli Suomen tulevassa myönteisviritteisessä jaksossa, joka koittaa kansallisen puhdistautumisen jälkeen. Sauli Niinistö heittäytyy peliin luoden uudenlaista hallinto- ja vaikutuskulttuuria. Hänessä on poweria.”

Tanhua korostaa, että maamme päämiehellä on henkinen voima tekemisensä pontimena.

”Sauli Niinistön toinen kausi jää maamme historiaan nimenomaan henkisen kukoistuksen jaksona. Hän vie näkemyksensä maaliin ja näyttää valtansa todellisin teoin. Kun Niinistö sanoo jotakin, niin kansalaiset kuuntelevat häntä ja ottavat presidenttinsä sanoista vaarin. Suomalaiset ovat herkällä korvalla etenkin vuonna 2020. On hyvin kiintoisaa elää ja nähdä, mitä parin vuoden kuluttua tapahtuu”, astrologi miettii.

Vladimir Putin kiillottaa kilpeään

Vladimir Putin: Putinin kartta on ollut hyvässä nosteessa jo vuoden päivät. Ensi vuonna ainoastaan jaksaminen ja terveys ovat hiukan kriittisessä vaiheessa.
Vladimir Putin: Putinin kartta on ollut hyvässä nosteessa jo vuoden päivät. Ensi vuonna ainoastaan jaksaminen ja terveys ovat hiukan kriittisessä vaiheessa.

Vladimir Putin säilyttää vakaan asemansa äiti-Venäjän johdossa. Astrologi Seppo Tanhuan mukaan Putinin syntymäkartta sisältää elementtejä, joita jokainen valtionjohtaja soisi omalle kartalleen.

”Putin elää vireässä sosiaalisessa ympäristössä, jossa hänellä on aito mahdollisuus vaikuttaa niin oman maansa kuin koko maailman asioihin.

”Ja Putin vaikuttaa”, Tanhua uskoo.

”Putinin voittokulkua edistää se, että hän hengittää samaa hyvää ilmaa kuin kansakuntansa. Venäjän ilmapiiri ei yski.”

Tanhuan mukaan Putinilla on fyysisen sairastumisen alttius vuosien 2019 ja 2020 aikana.

”Putinhan on hyvin liikkuvainen ja osallistuvainen. Hänenkin on opittava keskittämään voimavaransa priorisoimiinsa asioihin.”

Luopuuko Donald Trump?

Donald Trump: Erittäin ahdistava ja siksi ulkoapäin katsellessa pelottava vaihe menossa Trumpin elämässä. Arvaamaton vaikuttaja.
Donald Trump: Erittäin ahdistava ja siksi ulkoapäin katsellessa pelottava vaihe menossa Trumpin elämässä. Arvaamaton vaikuttaja.

Amerikan Yhdysvaltojen koko maailmaa varpaillaan pitävä presidentti Donald Trump on suuren yleisen mielenkiinnon kohde.

Astrologi Seppo Tanhua paljastaa, että äänekkään ja yllätyksellisen presidentin syntymäkartta on tylsä kuin vanha vitsi.

”Trumpin syntymäkartalla vuoden 2019 helmikuussa käynnistyvä ja vuoden 2020 marraskuussa päättyvä jakso on käänteentekevä.”

”Kartan asetelmat kannustavat Trumpia ottamaan uuden askeleen uuteen suuntaan. Hän elää hurjan ahdistavassa elämänpiirissä. Muutos karistaa kaiken vanhasta elämästä. Haaste on siinä, että osaa itse askeltaa uudelle tasolle”, Tanhua kertoo.

Amerikkalaiset valitsevat 59. presidenttinsä 3. marraskuuta 2020.

Tanhua näkee, että Trumpilla on kaksi vaihtoehtoa.

”Hän luopuu ja sanoo: ”Tämä on nähty, heippa!”. Tällä ratkaisulla Trump onnistuisi edes jotenkin säilyttämään kasvonsa.”

”Trumpin on hyväksyttävä tosiasia, ettei hänellä kerta kaikkiaan ole takanaan yleistä luottamusta jatkoon.”

”Tai sitten Trump hakkaa päätään seinään ja kokee tylyn tippumisen.”

Tanhuan mukaan Trump tekisi suuren palveluksen Amerikalle, jos hän kertoisi jo hyvissä ajoin, vuosi ennen seuraavia presidentinvaaleja, että hän jää vapaaehtoisesti yhden kauden presidentiksi.

Astrologin mielestä Yhdysvalloilla on edessään niin suuret haasteet, että niiden edes jonkinlainen selvittäminen harmaannuttaa nuoremmankin valtionjohtajan.

”Joillakin oikeilla teoilla Trump onnistuisi vieläkin pelastamaan maineensa. Trumpilla ei ole vielä sellaista saldoa, joka oikeuttaisi hänet niin sanottujen hyvien presidenttien galleriaan.”

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

Post comments (0)

Comments are closed.


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%