Uutiset

Poliisi otti aseistautuneen henkilön kiinni Virroilla

today17.9.2018

share close

Sisä-Suomen poliisilla oli tänään maanantaina operaatio aseistautuneen henkilön paikallistamiseksi Virroilla, Jäähdyspohjan suunnalla.

Poliisioperaatio alkoi noin klo 13:20, jolloin poliisille tuli tieto itsetuhoisesta henkilöstä, joka oli aseistautunut pitkäpiippuisella aseella ja poistunut metsään.

Saatujen alkutietojen perusteella poliisi varautui vaarallisen henkilön kiinniottoon ja tapahtumapaikalle saatii melko nopealla aikataululla lähes kymmenen poliisipartiota. Lisäksi tehtävälle oli matkalla seitsämän muuta yksikköä poliisin tavoittaessa kohdehenkilön. Poliisin omien partioiden lisäksi paikalle oli pyydetty puolustusvoimilta virka-apua.

Tapahtuman yhteydessä kohdehenkilö on ampunut ainakin yhden laukauksen metsässä. Kohdehenkilöllä ei ole aseenkantolupaa ja aseet hän on noutanut isänsä asekaapista.

Kiinniotettu henkilö on Virroilla asuva 1970-luvulla syntynyt mieshenkilö. Mies toimitetaan lääkärin arvion jälkeen kiinniotettuna Tampereen poliisivankilaan.

Asiaa tutkitaan ampuma-aserikoksena, ampuma-aserikkomuksena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%