Uutiset

Virroilla epäilty skimmauslaite

today19.10.2018

share close

Virtain poliisille ilmoitettiin perjantaina 19.10.2018 mahdollisesta skimmauslaitteesta miehittämättömällä bensa-asemalla. Laitteisto olisi mahdollisesti tallentanut käytetyn kortin tiedot keskiviikkona 10.10.2018. Bensamittarit on tarkastettu eilen illalla poliisin toimesta eikä niistä enää löydetty skimmauslaitteistoa.

Asiasta ei toistaiseksi ole kirjattu rikosilmoitusta. Poliisille ei myöskään ole ilmoitettu muista skimmaustapuksista Virtojen tai lähikuntien alueelta.

Poliisi muistuttaa kansalaisia, ettei pelkkä näppäimistön peittäminen kädellä pelkästään riitä, sillä yksittäisellä sormella näppäilyn tunnusluvun voi tunnistaa helposti. Parhaiten estätä laitteistoon liitettyä kameraa tallentamasta PIN-koodin, kun suojaat numeronäppäimistön esimerkiksi lompakolla tai kädelläsi.

Rikollisten asentaman kortinlukulaitteen voi tunnistaa siitä, että se usein heiluu ja on muovinen. Alkuperäinen on metallinen ja tukevasti kiinni.

Poliisi muistuttaa myös, että jos asiakas huomaa omalta tililtään tehdyn outoja nostoja tai katevarauksia, tulisi hänen ottaa ensisijaisesti yhteyttä kortinmyöntäjään.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%