”Nettimaailmassa asiat hoituvat, mutta tunteet jäävät käsittelemättä”

Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen pitää tärkeänä sitä, ettei rakkaansa menettäneellä ihmisellä suru jää työstämättä. Henttisen mukaan toinen ihminen on paras lohduttaja ja myötäeläjä. Tulevana pyhäinpäivänä ihmiset sytyttävät muistokynttilöitä niin perinteisillä kuin virtuaalisilla hautausmailla.

Vesilahden kirkkoherra Harri Henttinen pitää tärkeänä sitä, ettei rakkaansa menettäneellä ihmisellä suru jää työstämättä. Henttisen mukaan toinen ihminen on paras lohduttaja ja myötäeläjä. Tulevana pyhäinpäivänä ihmiset sytyttävät muistokynttilöitä niin perinteisillä kuin virtuaalisilla hautausmailla.

Verkossa toimiva hautaustoimisto mainostaa: ”Täyden palvelun hautajaiset alkaen 445 euroa, tilaa verkossa.” Siunaustilaisuuteen estynyt tulija haluaa seurata läheisensä viimeistä palvelusta etäyhteyden avulla. Jälkeenjäävä avaa netissä menettämälleen rakkaalle muistosivun ja kutsuu vainajan läheisiä sekä tuttavia jakamaan tuntojaan surun äärellä. Kaukomailla oleva suomalainen kunnioittaa poisnukkuneita sukunsa jäseniä pyhäinpäivänä sytyttämällä virtuaalisen muistokynttilän sytytakynttila.fi:ssä. Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen ymmärtää, että nettimaailmassa ja verkossa toimiminen ovat arkea ja nykyaikaa, mutta hän kysyy, onko kuvitteellisen ja keinotekoisen oltava kaikissa elämänpiireissä ihanteena.

Kirkkoherra Harri Henttinen istuu työpöytänsä ääressä vuonna 1871 valmistuneessa maatilapappilassa. Henttinen yrittää näyttää tietokoneellaan kirkon kotisivulta sovellusta, jonka avulla vihkiäisiä, kastetilaisuuksia tai hautajaisia voi seurata etänä. Palvelu on käytössä etelän suurissa seurakunnissa. Sivusto ei kuitenkaan juuri nyt ole käytössä. Kirkkoherra klikkaa auki muistelusivuston ja katselee elottomasti lepattelevaa virtuaalisen kynttilän liekkiä.
– Emme kykene välittämään aitoja tunteitamme verkossa. Netissä palvelut toimivat kaavamaisesti. Ihmisten välisessä aidossa kohtaamisessa on se jokin, jota apuvälineiden maailmassa ei kerta kaikkiaan ole, Henttinen miettii.
Kirkkoherra näyttää pappilan kamareja ja saleja. Ne heräävät eloon, kun vesilahtelaiset kokoontuvat erilaisiin tilaisuuksiin. Huoneissa aistii arkisuuden ja kodikkuuden.
Pyrähdämme vuonna 1802 rakennetun särmikkään pitkäkirkon ympäröimälle hautausmaalle, jossa vesilahtelaiset ovat haravoimassa puista varisseita lehtiä ja istuttamassa haudoille kellokanervia ja callunoita. Harri Henttinen astelee muualle haudattujen muistokivelle, jonka ympärillä on runsaasti jo loppuunpalaneita kynttiläpurkkeja.
– Täällä kalmistossa vallitsee oma henkensä. Ihmiset tulevat tänne kunnioittamaan ja muistelemaan poismenneitä rakkaitaan. Kävijät viipyvät täällä ajattomassa ja rauhaa henkivässä ilmapiirissä.
Harri Henttinen korostaa, ettei perinteisiä tapoja ja uusia käytäntöjä pidä ajaa törmäyslinjalle.
– Tekniikan kehittyminen avaa käyttökelpoisia ja tarpeellisia mahdollisuuksia.
- Kulttuurissamme on paljon säilyttämisen ja vaalimisen arvoista.
– Juuri kyky tuntea tekee meistä ihmisiä, hän muistuttaa.

Ihmiset koolle nopeasti

Vesilahden 4 500 asukkaan pitäjässä lähes kaikki tietävät toisensa. Kirkkoherra tuntee seurakuntalaisensa ja paimennettavat johtajansa.
Harri Henttisen mukaan tietotekniikan hyvät puolet ovat myös vesilahtelaisten aktiivisessa hyötykäytössä.
– Jos täällä tapahtuu jokin onnettomuus, kansan karttuisa käsi aktivoituu. Paikkakuntalaiset osoittavat naapuriapunsa ja yhteisvastuullisuutensa käytännön teoilla. Aktiiviset puuhanaiset ja -miehet perustavat suit sait Facebookissa ryhmän, joka taatusti toimii ripeästi ja tuloksellisesti, kirkkoherra kiittää.
– Talkoohenkikin on voimissaan. Kun jossakin tarvitaan apua, naapurit rientävät auttamaan. Isät ja äidit kuljettavat omia ja naapureiden muksuja harrastuksiin. Sosiaaliset verkostot toimivat kiitettävästi.
– Saamme salamannopeasti tilaisuuden kuin tilaisuuden pystyyn. Pienessä paikallisseurakunnassa ei ole turhaa byrokratiaa, vaan laitamme tarpeen tullen heti rattaat pyörimään. Pappila ja kirkko ovat keskellä kylää ja niiden ovet ovat auki, Henttinen vakuuttaa.
Kirkkoherra muistaa tarkasti vuosien takaa yhteydenoton, jossa lapsensa menettänyt äiti toivoi tilaisuutta pienokaisina tuonilmaisiin siirtymisen muistelemiseksi. Henttisen mukaan vertaistapahtumalle oli tarve ja se pidettiin aikailematta. Asia kosketti seurakuntalaisia, ja moni tuli paikalle. Vesilahdella laskettiin perusta nykyään koko maassa syyskuussa vietettävälle kuolleiden lasten muistopäivälle.
Vesilahtelaisten esipaimenella on myönteisiä kokemuksia vapaaehtoistyo.fi-sivustosta, jossa avun tarvitsijat ja avun tarjoajat kohtaavat.
Henttisen mukaan kirkolla ja eri seurakunnilla on kotisivuillaan paljon hyödyllistä tietoa. Verkko on nopea tiedotuskanava.

Sukupolvikysymyksiä

Harri Henttinen muistuttaa meidän jokaisen olevan oman aikakautemme lapsia. Jokainen sukupolvi kasvaa omassa todellisuudessaan.
– Yksi on ja pysyy aina, kirkkoherra viittaa Jumalaan.
Perinteisesti suomalaiset ovat tulleet kirkon helmoihin, kun onnettomuudet ja katastrofit kohtaavat.
– Ihminen janoaa ihmistä, Henttinen sanoo napakasti.
Hän on seurannut verkossa avattuja kuolleiden muistosivuja ja vainajista laadittuja blogeja.
– Suru on yksi suurimmista ihmistä ajavista tunteista. Jälkeenjäävät kirjoittavat kauniita ja koskettavia tarinoita. Surevat pukevat kaipuunsa runojen riimeiksi. Ikävöivät ihmiset ottavat valokuvia ja julkaisevat niitä herkillä saatesanoilla.
Keskustelufoorumit ovat ahkerassa käytössä. Ihmiset jakavat tuntojaan ja kokemuksiaan. Kuolema ja suru ovat tyypillisiä asioita, joista verkossa avaudutaan, kirkkoherra kuvailee.
– Minusta merkityksellisintä on se, etteivät esimerkiksi surevat tai ahdinkoon joutuneet ihmiset kohtaisi kasvottomuutta ja sydämettömyyttä. Hädässä ja surussa oleva ihminen kaipaa lohduttajaa, tukijaa ja myötäeläjää. Kohtaamattomuus on pahinta.

Harri Henttisen mielestä virtuaaliset muistelupaikat ovat tärkeitä, koska ihminen voi silloin kunnioittaa läheisensä muistoa missä vain.

Harri Henttisen mielestä virtuaaliset muistelupaikat ovat tärkeitä, koska ihminen voi silloin kunnioittaa läheisensä muistoa missä vain.

Konkreettisuus on tärkeää

Papin arjessa ihmisten iloja ja suruja myötäelävä Harri Henttinen sanoo ihmisten kaipaavan konkretiaa hakiessaan vastauksia avoimiin kysymyksiinsä, kuten siihen, miksi joku läheinen menehtyi ennalta arvaamattomasti.
Henttisen mukaan juuri tutut synnyin- ja asuinpaikkakuntien kirkot ja hautausmaat luovat ihmisille vahvaa turvallisuuden tunnetta.
– Kirkko ja hautausmaa ovat konkreettisia paikkoja, joissa ihmiset kohtaavat elämän suuret taitekohdat.
Kirkkoherra muistuttaa Vesilahden kirkon seinien olevan vinossa. Kirkon koristuksena olevat teokset ovat maalaistaiteilijoiden kädenjälkeä. Hänen mielestään rujouden läsnäolo auttaa tavallista ihmistä tulemaan Jumalan kasvojen eteen juuri sellaisena kuin hän on.
Henttisen mukaan nettikirkot ja virtuaaliset muistelupaikat ovat vielä varsin kaukaisia asioita vesilahtelaisille, mutta hän ymmärtää niiden erityisarvon vaikkapa ulkomaille muuttaneille.
– Aikamme arvostaa nopeutta ja tehokkuutta. Verkko- ja virtuaalimaailma ovat todellisuutta. Toivon kuitenkin, että vanhoille tavoillekin on sijansa. Meidän seurakunnassamme sytytetään edelleen oikeat elävät kynttilät niin häissä kuin hautajaisissakin.

 

Filosofian tohtori Anna Haverinen mukaan ihmisten elämä on asettunut tiiviisti verkkoon. Seurauksena on, että kuolemakin menee sinne. Haverinen sanoo muistosivujen perustajien laittavan nettiin kovin henkilökohtaisiakin aineistoja hyvin helposti.

Filosofian tohtori Anna Haverinen mukaan ihmisten elämä on asettunut tiiviisti verkkoon. Seurauksena on, että kuolemakin menee sinne. Haverinen sanoo muistosivujen perustajien laittavan nettiin kovin henkilökohtaisiakin aineistoja hyvin helposti.

Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta tuttu kuolemaan liittyvä business rantautuu Suomeenkin

Memoria Virtualis – death and online rituals in online environments -nimisen väitöskirjan tehnyt filosofian tohtori Anna Haverinen sanoo suomalaisen hautaus- ja muistelukulttuurin sekä suomalaisten suremisen ja surun ilmaisemisen siirtyvän kovalla vauhdilla verkkomaailmaan.
Haverisen mukaan arkea ovat tuota pikaa kuolevien ihmisten tviitit.
-– Saattohoidossa tai kuolinvuoteellaan olevat ihmiset tviittaavat kuulumisensa ja jäähyväisensä omaisilleen ja ystävilleen. Kulttuurissamme menettelyä pidetään varmasti aluksi vieraana ja rohkeana. Toisaalta ihmisten koko elämänpiirin rantauduttua verkkoon ymmärretään, ettei kuoleman lähestymisessä ole mitään hävettävää eikä salattavaa, hän sanoo.
Ruotsissa on tehty paljon kokeiluja, joissa esimerkiksi siunaus- ja hautaustilaisuuksia on kameroiden avulla välitetty poissaoleville läheisille ja ystäville verkon kautta.
Suomessa on perinteisesti ollut vallalla kulttuuri, jossa kuolemaan, hautaamiseen, muisteluun ja suremiseen liittyvät tavat ovat pohjanneet hengellisiin ja uskonnollisiin perinteisiin. Haverisen mukaan ihmiset omaksuvat uusia käytäntöjä esimerkiksi Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta, joissa kuolemaan liittyvät asiat ja palvelut ovat enemmän tuotteistettuja ja kaupallistettuja kuin meillä.
Haverinen muistuttaa ihmisen koko elämänkirjon asettuvan verkkoon, jolloin virtuaaliset hautausmaatkin voivat tulla joillekin luonteviksi osiksi ihmisten arkea. Hänen mukaansa verkossa oleva muistelupaikka tai muistosivu on läheisille samalla tavalla symboli kuin perinteinen hautausmaa muistopaaseineen ja -risteineen.
Verkossa avattavat vainajien muistosivut yleistyvät Suomessakin, mutta kuitenkin erittäin hitaasti. Haverinen sanoo ihmisten julkaisevan hyvin herkästi tarkkoja tietoja poismenneestä, hänen läheisistään, perheestä sekä koko suvusta, esimerkiksi julkaisemalla sukupuun. Muistosivuille ladataan vuolaasti myös valokuvia.
– Ihmiset toimivat näin surunsa keskellä hyvässä tarkoituksessa ja uskossa. Harvat sivujen rakentajat muistavat ajatella sitä, miten julkisia tai salassa pidettäviä materiaalit todellisuudessa ovat. Muistosivujen toteuttajien on hyvä muistaa, että verkkoon jaettu materiaali on saatavissa maailmanlaajuisesti, Haverinen herättelee.

Pääsääntöisesti tyyli säilyy

Anna Haverinen seurasi aktiivisesti vuosina 2007-2014 verkossa olevia kuolemaan, muistelemiseen ja suremiseen liittyviä sivustoja.
– Pääsääntöisesti näillä nettifoorumeilla kunnioitetaan vainajaa ja surevia ihmisiä.
– Huomionarvoista on se, että asiattomuuksiin sortuvilla on yksi yhteinen nimittäjä: he eivät tunne poisnukkunutta eivätkä hänen läheisiäänkään.
– Tyypillistä on, että muistosivulla vieraileva ihminen ärsyyntyy jostakin yksittäisestä seikasta ja on sen jälkeen valmis kiusaamaan sivun kokoajia ja häpäisemään muisteltavaa vainajaa. Tätä tapahtuu kuitenkin äärimmäisen harvoin.
Haverisen mukaan suomalaisten mielipiteet kuolemaan liittyvien asioiden käsittelystä verkosta ovat joko hyvin vahvasti puolesta tai vastaan.
– Asiaan myönteisesti suhtautuvat ihmiset kokevat verkossa jakamisen olevan osa surutyötä, joka auttaa heitä elämässä eteenpäin.
– Vastustajien mielestä kuoleman käsittely ei kerta kaikkiaan kuulu verkkoon eikä sosiaalisiin medioihin.
Haverisen mukaan suomalaiset opettelevat ja omaksuvat uusia käytäntöjä verkkokäyttäytymisen suhteen.
– Ihmiset ovat jakaneet elämästään erittäin paljon materiaalia verkossa. Meillä on jo käsissä digitaalinen jäämistö. Mitä sille tehdään, on vielä avoinna.

 

Surututkija Anna Liisa Ahon mukaan esimerkiksi surujärjestöjen verkkosivut ovat tärkeitä vertaistukikohtaamispaikkoja.

Surututkija Anna Liisa Ahon mukaan esimerkiksi surujärjestöjen verkkosivut ovat tärkeitä vertaistukikohtaamispaikkoja.

Surututkijan mukaan kuolema ja suru ovat menneet verkkoon

Ylöjärveläisen surututkijan Anna Liisa Ahon mukaan kuolema ja suru ovat rantautuneet täydellisesti nettimaailmaan.
Terveystieteiden tohtori Aho tarkentaa, että eri surujärjestöt palvelevat ja jakavat tietoa verkossa. Surujärjestöjä ovat muun muassa HUOMA – Henkirikoksien uhrien läheiset ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Suomen nuoret lesket ry ja Surunauha ry – Vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille.
– Esimerkiksi äkkikuoleman kohtaavien omaiset saavat surujärjestöiltä tärkeää vertaistukea, Aho kiittää.
– Verkkosivustojen suuri vahvuus on niiden reaaliaikaisuus. Ihmiset tavoittavat apua ja tukea ympäri vuorokauden, hän lisää.
Apua tarjoavat myös palvelevat puhelimet.
Ahon mukaan ihmisillä on matala kynnys hakea apua ja tietoa verkosta.
– Esimerkiksi surujärjestöjen sivuilla on turvallista olla, koska niille on mentävä omalla nimellään, tunnistettuna henkilönä, hän sanoo.
Ahon mukaan verkossa voi kohdata myös kielteisiä puolia, mutta esimerkiksi surujärjestöjen sivustojen asiallisuutta seurataan. Puuttumiskynnys on matala.
– Tilanteisiin puututaan, jos joku vähättelee toisen surua. Asiattomasti käyttäytyvät poistetaan ryhmistä.
Anna Liisa Aho muistuttaa ihmisen olevan inhimillinen ihminen verkossakin.
– Kaikki ihmiset eivät tule keskenään tavallisessakaan elämässä, eivät siis nettimaailmassakaan.
– Verkossa ollessa on syytä muistaa toisen ihmisen surun kunnioittaminen.
Ahon mukaan suomalaisten suremiseen ja muistelemiseen liittyvät tavat muuttuvat koko ajan.
– On ihana nähdä pyhäinpäivänä ja jouluna kynttilämeret hautausmaillamme. Yhä useammin ihmiset sytyttävät muistokynttilöitä myös virtuaalihautausmailla. Ihmiset matkustavat ja viettävät pitkiäkin aikoja ulkomailla, jolloin verkossa olevat muistelupaikat tarjoavat mahdollisuuden hiljentymiselle ja kuolleiden muistamiselle.
– Aikaisemmin ihmiset kirjoittivat tuntojaan päiväkirjoihin. Nyt kirjoitusalustoina ovat verkon ja sosiaalisen median väylät.
– Suru on pitkäkestoinen työstettävä. Tämän johdosta on tärkeää, että sureva ihminen pääsee käsittelemään suruaan nopeastikin ja ottamaan askeleita eteenpäin.
Muistosivut yleistyvät. Ahon mukaan netissä avattavat muistelupaikat kertovat siitä, miten rakas ja tärkeä poismennyt ihminen on ollut. Ihminen haluaa sanoittaa menetystään ja suruaan.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>