Tampereen Työväen Teatterin Vanhoja poikia -näytelmä kunnioittaa Juha Vainion valtavaa elämäntyötä

Esko Roine lunastaa paikkansa rakastettuna ja arvostettuna näyttelijäkonkarina Vanhojen poikien Niilo Koposena.

Esko Roine lunastaa paikkansa rakastettuna ja arvostettuna näyttelijäkonkarina Vanhojen poikien Niilo Koposena.

Nenäliinasta solmittuun kesäpäähineeseen somistautunut 74-vuotias näyttelijäkonkari Esko Roine istuu mäntypölkyllä laulaen sydämensä kyllyydestä Vanhojapoikia viiksekkäitä. Tampereen Työväen Teatterin Vanhoja poikia -kantaesitys huipentuu hekumanhetkeen, jonka katsojat muistavat loppuelämänsä ajan. Tommi Auvisen ja Seija Holman kirjoittama näytelmä tekee arvokkaalla tavalla kunniaa suurelle suomalaisten tuntojen tulkille, sanoittajanero Juha Vainiolle (1938-1990). Nelikko Esko Roine, Taneli Mäkelä, Tuomas Uusitalo ja Puntti Valtonen elävät Eino Salmelaisen näyttämöllä todeksi yhteisöllisyyden, jonka turvin ukonjörrikät avaavat tunteidensa solmuja ja etsivät onnensa lähteitä. Haitaripelimanni Antti Paalasen johtama Kiharakolmio-yhtye tahdittaa ilmoille niin Vainion ikivihreät kuin vähemmän tunnetut laulut.

Tampereen teatterit ovat tänä syksynä putkauttaneet näyttämöille mestariteoksen toisensa jälkeen.

Tampereen Työväen Teatteri esitteli tiistai-iltana uusimman luomuksensa, kun Eino Salmelaisen näyttämöllä omistauduttiin sanoittaja-säveltäjä Juha Vainion vertaansa vailla olevalle elämäntyölle. Peräti 2 433 kappaletta riimitelleen laulunikkarin jättämä lauluperintö on kansakuntamme suuri henkinen rikkaus. Sanaseppo on näytelmänsä ansainnut.

Käsikirjoittajat Tommi Auvinen ja Seija Holma ovat tehneet tarkkaa työtä luodessaan Vanhoja poikia -esityksen. Teos on kuin raakun sisällä syntyvä helmi. Auvinen ja Holma kuvaavat taiturimaisesti Vainion herkkää luonnetta ja luomisvimmaisen sanantaitajan maailmankuvaa. Käsikirjoitus ilmentää kiitettävällä tavalla Vainion nöyryyttä, ihmisrakkautta sekä luonnon kunnioitusta. Teksti on napakka ja kursailematon - kuten esikuvansa.

Tommi Auvinen loistaa myös näytelmän ohjaajana. Hänen ratkaisunsa ammentavat vähäeleisyydestä, mikä tekee kokonaisuudesta eheän ja sensitiivisen.

Musiikki on suorastaan suurenmoista. Onneksi Tampereen Työväen Teatteri on satsannut ammattimuusikoihin, joiden suuren palon säestys viimeistelee tunteisiin vetoavan esityksen. Kapellimestari Antti Paalanen kannustaa Kiharakolmio-bändin mahtavaan ilotteluun Juha Vainion hengessä. Heikki Korkeakoski taituroi mandoliinistaan niin herkät kuin karkeat sävelet. Juhani Lautamajan käsissä kontrabassosta lähtevät elämää kannattelevat saundit. Kyösti Järvelän viulu viimeistelee äänimaailman.

Myös lavastuksen suunnitellut Perttu Sinervo hankkii ratkaisuillaan sulan hattuunsa. Vähän mutta tarpeellista: ränsistynyt laituri ja kauniisti riippuvat kalaverkot, jotka Sami Rautanevan valoratkaisuilla siirtävät katsojan lähes huomaamattomasti tunnelmasta toiseen. Lavasteet johdattavat ajatukset niin puumalalaisen Nestori Reposen elämänpiiriin Saimaalla kuin Juha Vainion rakkaisiin maisemiin Kotkassa.

Neljän miehen tiivistä vuorovaikutusta

Yleisön suuri toive toteutuu, kun näyttämölle nousee Tampereen oma teatterin grand old man Esko Roine.

Niilo Koposena pasteeraava Roine on se keskeinen lenkki, jonka ympärille muut konkarinäyttelijät ryhmittyvät. Roineen mimiikka on miehen tavaramerkki, joka oli jälleen kerran loistavassa käytössä. Vähäeleistä mutta suurta näyttelijän työtä.

Taneli Mäkelä on paras mahdollinen valinta Lati Laitiseksi. Mäkelä on luonnenäyttelijä, minkä hän nytkin osoittaa todeksi. Mäkelä on kunnostautunut myös laulajana tehden useampia pitkäsoittojakin. Mäkelän tulkinnat ovat mannaa korville. Tervetuloa vastakin teatterin pääkaupunkiin näyttelemään!

Puntti Valtonen Arvi Sopasena on juuri se puhumaton ja pussaamaton suomalainen mies, joka tekee työnsä kaikessa hiljaisuudessa ja kantaa vastuunsa viimeiseen tappiin asti. En mahtanut mitään, että monta kertaa näytelmän aikana pälkähti mieleen Valtosen rooli parhaillaan Suurella näyttämöllä esitettävässä Tämä on ryöstö! -komediassa. Valtosen matala ääni tekee hänen laulukipaleistaan kutkuttavan romanttisia.

Tuomas Uusitalo Pekka Sopasena täyttää peräkylän vanhanpojan mitat. Uusitalo yllättää lauluillaan.

Kaiken kaikkiaan Vanhoja poikia -esitys on tervetullut muistutus yhteisöllisyyden ja jakamisen tärkeydestä. Näytelmä nostaa tyylikkäästi esiin arvot, jotka liittyvät ihmisten kanssakäymiseen ja luonnon tarjoamiin aitoihin elämyksiin. Maailmassa on muutakin kuin aineellista rikkautta ja hyvinvointia.

Antti Paalasen johtama Kiharakolmio-yhtye vastaa tasokkaasti Juha Vainion laulujen upeasta säestyksestä. Tuomas Uusitalo, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen ja Esko Roine tekevät koskettavat roolityöt.

Antti Paalasen johtama Kiharakolmio-yhtye vastaa tasokkaasti Juha Vainion laulujen upeasta säestyksestä. Tuomas Uusitalo, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen ja Esko Roine tekevät koskettavat roolityöt.

Ajankohtaisia teemoja

Vanhoja poikia -näytelmä on herkistyttävä ajankuva nyky-Suomesta.

Alue- ja väestötutkija Timo Aro on avannut ahkerasti todellisuutta, jossa Suomen asutus keskittyy, kaupungistumme voimakkaasti. Maassamme on kasvavissa määrin alueita, jotka ensiksi taantuvat ja lopulta autioituvat. Asujaimisto on näillä seuduin hyvin vanhusvoittoista.

Juha Vainio kuvaa juuri Vanhojapoikia viiksekkäitä -kappaleessaan elämänpiiriä, jossa synnyinseudulleen uskollinen asukas jää yksin. Vetovoimattomat alueet eivät houkuttele edes avioliiton kultaiseen satamaan.

"Saimaan saaressa pikkuinen torppa, Istuu portailla Nestori Miikkulainen. Huuliharppuaan soittaa, ja norppa nousee pinnalle pärskähtäen. Aallon alla se suunnisti soittajan luo, sille tuttua tutumpi on sävel tuo. Laulu kertoo näin mitä on yksin kun jää, hyvin hylje sen ymmärtää."

Vanhoja poikia -näytelmä antaa kasvot yksin jääneelle. Niilo Koponen, Lati Laitinen ja Arvi Sopanen kertovat kohtaloistaan. Heistä jokaisella on kaipuunsa, kumppanin nälkä.

Poika Pekka Sopanen elättelee toivoa naisesta ja onnesta. Arjen ilo kumpuaa pienistä tekijöistä, kuten nuotiolla kärvennetystä grillimakkarasta.

Pekka Sopanen lähtee Raumalle merimiesoppiin. Hänen kohtalonsa jää näytelmässä avoimeksi.

"Saimaan saaressa pikkuinen torppa, istuu portailla Nestori Miikkulainen. Lepokivellään iäkäs norppa katsoo ystävää ymmärtäen. Suuri Saimaa mut naista sen rannoilta vaan ei näin tuuliseen saareen saa asettumaan. Kuten norpan, on määrä myös Miikkulaisen olla sukunsa viimeinen."

Tommi Auvisen ja Seija Holman näytelmässä on vahva yhteiskuntapoliittinen lataus.

Tämä näytelmä esitetään tulevaisuudessa monta kertaa monella näyttämöllä, ja varmasti myös kesäteattereissa.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>