Suomen ortodoksisesta kirkosta annetusta asetuksesta sata vuotta, pirkanmaalaisortodoksit uskovat kirkkonsa vahvaan tulevaisuuteen

Pälkäneläinen Anu Salminen on ahkera Lintulan-kävijä. Heinävedellä oleva ortodoksinen nunnaluostari kutsuu pälkäneläisortodoksia hiljentymään. Luostari on Jumalan puutarha. (Kuva: Anu Salmisen albumi)

Pälkäneläinen Anu Rantanen on ahkera Lintulan-kävijä. Heinävedellä oleva ortodoksinen nunnaluostari kutsuu pälkäneläisortodoksia hiljentymään. Luostari on Jumalan puutarha. (Kuva: Anu Rantasen albumi)

Tänään maanantaina 26. marraskuuta on kulunut tasan sata vuotta siitä, kun Suomen senaatti antoi asetuksen Suomen ortodoksisesta kirkosta. Historiallista tapahtumaa muistettiin eilen sunnuntaina juhlaliturgialla Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa Heinävedellä. Juhlallisuuksiin osallistui ortodokseja myös 33 kunnan alueella toimivasta Tampereen ortodoksisesta seurakunnasta. Tampereen seurakunnan kanttori, diakoni Heikki Hattunen lauloin juhlapäivän huipentaneessa Johannes Teologin Laulajat -kuoron Passion and Resurrection -esityksessä. Mitä pirkanmaalaisille ortodokseille kuuluu? Akaalainen Erkki Ritola, lempääläinen Aurora Halen, pälkäneläinen Anu Rantanen sekä ylöjärveläinen Marina Kiviranta ovat aktiivisia ortodokseja, jotka kaikki arvostavat erityisesti kirkon pitkää traditiota.

Suomen ortodoksinen kirkko merkitsee hyvin paljon Anu Rantaselle.

Pälkäneläisortodoksi pitää Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisetappia merkittävänä virstanpylväänä.

Rantasen mukaan koko maailmanlaajuinen ortodoksinen kirkko ja paikallinen Suomen ortodoksinen kirkko ovat keskeisiä ja vaikuttavia toimijoita.

- Kirkolla on myös meillä yhteiskunnallinen rooli.

Rantanen arvostaa sitä, että Suomen ortodoksisesta kirkosta on varttunut sadan vuoden aikana omanäköinen paikalliskirkko.

- Suomalaiset ortodoksit tekevät tuloksellista yhteistyötä niin Venäjän kuin Kreikan kirkkojen kanssa. Suomen ortodoksisella kirkolla on vahvat siteet pitkin maailmaa.

Rantasen mukaan Suomen ortodoksien sadan vuoden takaista tilannetta on hyvä peilata Ukrainan ortodoksien nykytilanteeseen.

- Me suomalaiset ortodoksit voimme nyt vuosisadan kokemuksella olla kiitollisia menneistä rakentamisen ja vahvistumisen vuosikymmenistä.

Rantanen uskoo Suomen ortodoksisen kirkon kasvavan ja kehittyvän tulevaisuudessa.

- Suomalaisilla ortodokseilla on kansainvälisesti sellainen hyvä maine, että osaamme kokeilla uusia asioita. Toivon vastaisuudessakin kirkollemme rohkeutta tällä saralla.

- Kirkollamme on vakaa ja turvallinen maaperä. Meidän olisi syytä käyttää myönteistä tilannettamme ponnahduslautana johonkin uuteen.

Anu Rantanen haluaisi, että suomalaiset ortodoksit pohtisivat esimerkiksi naisten asemaa kirkossa.

- Kirkko tarvitsee kaikkia jäseniään. Soisin, että palauttaisimme esimerkiksi naisdiakonit kirkkoon. Tähän ei ole opillisesti mitään estettä.

- Kirkko antaa minulle iloa ja valoa, hän kiittää.

Akaalainen Erkki Ritola iloitsee siitä, että sunnuntaiaamuiset liturgiat kokoavat kirkkoon iloisen paljon lapsiperheitä. Hänen mukaansa ortodoksinen perintö ja perinne säilyvät parhaiten, kun vanhemmat ja kummit opastavat lapset kirkon traditioihin. (Kuva: Erkki Ritolan albumi)

Akaalainen Erkki Ritola iloitsee siitä, että sunnuntaiaamuiset liturgiat kokoavat kirkkoon iloisen paljon lapsiperheitä. Hänen mukaansa ortodoksinen perintö ja perinne säilyvät parhaiten, kun vanhemmat ja kummit opastavat lapset kirkon traditioihin. (Kuva: Erkki Ritolan albumi)

Kaikki alkoi Kristus-ikonista

Suomen ortodoksinen kirkko on rakas Erkki Ritolalle.

Akaalaisortodoksi näkee kirkon ja kotiseurakunnan tulevaisuuden hyvin lupaavana ja myönteisenä.

- Jokaisella kirkkomatkallani iloitsen ja ihailen vanhempia ja isovanhempia, jotka tuovat lapsensa ja lapsenlapsensa jumalanpalveluksiin. Vigilioissa ja liturgioissa on erityinen tunnelma, kun pienet tytöt ja pojat hiljentyvät ja keskittyvät kirkonmenoihin. Lasten hartaus on liikuttavaa, Ritola kertoo.

Ritola korostaa lapsien ja nuorten ratkaisevaa roolia sukupolvien loputtomassa ketjussa.

- Perintöön ja perinteisiin pohjautuva kirkko elää ja voi hyvin, kun sen jäsenet ovat aktiivisia.

Erkki Ritola sinetöi rakkautensa Suomen ortodoksiseen kirkkoon, kun hän joskus 1970-luvun alkupuolella maalasi omin käsin ikonin. Hän teki silloin Kristus Pantokrator eli Kristus Kaikkivaltias -ikonin.

- Ikoni on ikkuna taivaaseen, hän muistuttaa.

Ritola on ahkera Karjalan Kannaksen kävijä. Hän huomauttaa, että ortodokseilla on taivaallisina esirukoilijoina pelkästään 70 Karjalan valistajaa.

Vuodesta 2010 lähtien Erkki Ritolan kirkkomatkat ovat kohdistuneet suurimmaksi osaksi Tampereen ortodoksiseen kirkkoon. Aikaisemmin kirkkokäynnit suuntasivat Hämeenlinnan kirkkoon.

- Akaa liitettiin vuonna 2010 Tampereen ortodoksiseen seurakuntaan, kun akaalaisortodoksit olivat sitä ennen Hämeenlinnan seurakunnan jäseniä.

Ritola nostaa kirkon ja seurakunnan yhteisöllisyyden merkittäväksi asiaksi.

- Kirkon ja seurakunnan piirissä on paljon ystäviä ja tuttuja.

Ritolan mielestä ortodoksinen kulttuuri rikastuttaa koko suomalaista kulttuuria.

- Annamme oman panoksemme runsauden kirjoon.

Erkki Ritola on vakuuttunut siitä, että Suomen ortodoksinen kirkko säilyttää keskeisen osansa suomalaisten hengellisen elämän tukipilarina.

- Perintö ja perinne velvoittavat, hän tiivistää.

Lempääläinen Aurora Halen pitää tärkeänä, että ortodoksisessa kirkossa on käytössä synnintunnustus eli katumuksen sakramentti. – Minulle hyvin merkityksellinen asia on myös vainajien muisteluperinne, hän lisää. (Kuva: Aurora Halenin albumi)

Lempääläinen Aurora Halen pitää tärkeänä, että ortodoksisessa kirkossa on käytössä synnintunnustus eli katumuksen sakramentti. – Minulle hyvin merkityksellinen asia on myös vainajien muisteluperinne, hän lisää. (Kuva: Aurora Halenin albumi)

Synnintunnustus auttaa eteenpäin

Suomen ortodoksisesta kirkosta on tullut Aurora Halenille hänen elämänsä peruspilari.

- Ortodoksinen kirkko ja Tampereen ortodoksinen seurakunta tarjoavat minulle rakkaan hengellisen kodin, hän kiittää.

Halen arvostaa kirkkonsa ikiaikaisia henkistä perintöä ja perinteitä, jotka eletään uudelleen todeksi jokaisen kirkkovuoden aikana.

- Pysyvyys merkitsee minulle peruskalliota, jonka varaan koko elämänsä on turvallista rakentaa, hän tarkentaa.

Halen liittyi Suomen ortodoksisen kirkon jäseneksi vuosikymmen sitten.

- Olen saanut sielulleni ja mielelleni rauhan.

Halenille merkitsevät erityisen paljon synnintunnustus eli katumuksen sakramentti, ehtoollisen sakramentti ja vainajien muisteluperinne.

- Se, että ihmisellä on tuttu rippi-isä, on suuri asia. Omien asioiden puhuminen ja keskustelu ovat erittäin tervehdyttäviä asioita. Käyn säännöllisesti synnintunnustuksella mutta erityisesti joulupaaston eli apostoli Filippuksen paaston ja suuren paaston eli pääsiäispaaston aikana.

- Kuolema on ollut varsin paljon läsnä elämässäni. Olen menettänyt lyhyen ajan sisällä monta rakasta ja läheistä ihmistä. Muisteluperinne auttaa elämässä suuresti eteenpäin. Se on surutyötä parhaimmillaan.

Aurora Halen on rakentanut kotiinsa kotialttarin, jonka äärellä hän rukoilee läheistensä ja ystäviensä puolesta aamuin ja illoin.

- Kun lähden kirkkoon ja valmistaudun pyhään ehtoolliseen, luen ehtoollisrukoukset.

- Haluaisin kyllä käydä liturgioissa nykyistä useammin, hän pohtii.

Aurora Halen osallistui aikanaan Tampereen Tiistaiseuran toimintaan. Hänen mielestään Tiistaiseura pitäisi käynnistää uudelleen.

- Säännöllinen kokoontuminen tuttujen ihmisten kanssa tarjosi paljon mielekästä tekemistä.

Ylöjärveläinen Marina Kiviranta teki oman tsasounan uskonelämänsä tukipilariksi. Hän toivoo, että suomalaiset ortodoksit alkaisivat viettää pääsiäistä, ortodoksien suurinta juhlaa, vanhan kalenterin mukaan eli silloin kuin muutkin maailman 300 miljoonaa ortodoksia pääsiäistä viettävät. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Ylöjärveläinen Marina Kiviranta teki oman tsasounan uskonelämänsä tukipilariksi. Hän toivoo, että suomalaiset ortodoksit alkaisivat viettää pääsiäistä, ortodoksien suurinta juhlaa, vanhan kalenterin mukaan eli silloin kuin muutkin maailman 300 miljoonaa ortodoksia pääsiäistä viettävät. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Oma tsausouna hiljentymispaikkana

Ylöjärveläinen Marina Kiviranta löysi ortodoksisuuden Kreikassa.

- Saan kuulua maailmanlaajuiseen ortodoksiseen perheeseen, joka on turvallinen ja perinteinen kirkko ilman liberaalista sooloilua.

- Tätä samaa haluan kirkoltani seuraavaltakin sadalta vuodelta, hän toivoo.

Marina Kivirannan tie ortodoksisen kirkon jäseneksi on monelle tuttu. Hän koki ortodoksisen kirkon omimmaksi kuin evankelis-luterilaisen kirkon. Päätös syntyi kaikessa rauhassa vakaan harkinnan tuloksena.

- Oma historiani Suomen ortodoksisessa kirkossa on 13-vuotinen. Minulle 100-vuotiaalla Suomen ortodoksisella kirkolla on sama merkitys kuin 100-vuotiaalla itsenäisellä Suomella. Merkityksellisiä asioita ovat turvallisuus, pysyvyys sekä jatkuvuus, hän listaa.

- Onneksi yhteiskunnassamme ei ole enää ryssittelyä eikä painostusta kääntyä evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyteen. Tilanne on nykyään päinvastainen. Kirkkomme historiaa arvostetaan. Opilleen ja traditiolleen uskollista kirkkoa kunnioitetaan, jopa ihaillaan. Monet ihmiset hakeutuvat kirkkomme siipien suojaan.

Marina Kiviranta kiinnostui ortodoksisesta kirkosta tutustuttuaan aikanaan kreikkalaiseen ortodoksiseen perinteeseen. Pyhiinvaellusmatkoillaan Kreikassa hän päätti perustaa tsasounan omaan pihapiiriinsä.

- Kreikassa monella perheellä on oma kirkko pihamaallaan. Siellä ideani virisi.

- Minun intressini oman tsasounan laittamiseen oli lisäksi varsin pitkä kirkkomatka Väinänperältä Tampereen keskustaan. Pyhättöni on hyvin samankaltainen kuin ensimmäiset pyhäköt maassamme ovat olleet: pieni ja vaatimaton hirsinen rakennus. Arvostan kaikkea vanhaa. Vaalin perinteitä.

Suomi on maailmassa ainoa maa, jossa ortodoksit viettävät pääsiäistä uuden kalenterin mukaan.

- Nyt viimeistään Suomen ortodoksisen kirkon on aika palata pääsiäisen vietossa oikeaan ajankohtaan eli vanhan kalenterin mukaiseen ajankohtaan maailman muiden 300 miljoonan ortodoksin kanssa, Kiviranta odottaa.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo piti sisällökkään oppipuheen sunnuntaina Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa, jossa pidettiin juhlaliturgia sata vuotta sitten annetun asetuksen kunniaksi. Tuolla asetuksella silloinen Suomen senaatti turvasi Suomen ortodoksisen kirkon aseman ja tulevaisuuden. (Kuva: Hannu Oikarinen)

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo piti sisällökkään oppipuheen sunnuntaina Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa, jossa pidettiin juhlaliturgia sata vuotta sitten annetun asetuksen kunniaksi. Tuolla asetuksella silloinen Suomen senaatti turvasi Suomen ortodoksisen kirkon aseman ja tulevaisuuden. (Kuva: Hannu Oikarinen)

Arkkipiispalta vahva viesti opetuspuheessaan

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo johti eilen sunnuntaina Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlan juhlaliturgian Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarin pääkirkossa Heinävedellä. Mukana oli papiston lisäksi Oulun metropoliitta Elia ja Joensuun piispa Arseni.

- Tänään meillä on erityistä kiitoksen aihetta, sillä juhlistamme kirkkomme asetuksen 100-vuotista historiaa Suomen maaperällä. Kirkkomme itsenäisyyden alkuvuosina saavuttama vahva lainsäädännöllinen asema johtui ortodoksisuuden pitkästä historiasta Suomessa, monitahoisista poliittisista syistä, mutta myös siitä tosiasiasta, että kirkkomme jäsenmäärä oli 1900-luvun alussa varsin suuri verrattuna muihin uskonnollisiin vähemmistöihin. Nykyäänhän tilanne on paljolti muuttunut. Tämän voi huomata esimerkiksi kouluissa, joissa ortodoksit eivät enää edusta ainoaa eivätkä paikoin edes suurinta evankelis-luterilaisen uskonnon sijaan omaa uskontoaan opiskelevien ryhmää, arkkipiispa Leo sanoi.

- Kirkkomme asetuksen alkutaipaleesta voidaan tänään todeta, että valtiovalta lähti alusta pitäen määrätietoisesti luotsaamaan ortodoksisen kirkon kehitystä haluamalleen uralle. Suomen ortodoksien asema järjestettiin asetuksella, joka sisälsi säädökset kaikista kirkollisen elämän tärkeimmistä muodoista. Valtion suhdetta kirkkoomme näyttäisi historian kirjojen valossa muovanneen ajatus yhtenäisen kansakunnan rakentamisesta. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä, onhan uskonto ollut muissakin Euroopan nuorissa valtioissa kansaa kokoava tekijä, hän painotti.

- Ortodokseina olimme itsenäisessä Suomessa, ainakin jonkin aikaa, ehkä se merkittävä toinen, suurelta osin itärajalla asusteleva joukko muun kielisiä ja muun uskoisia. Vaikka tänään juhlistammekin kirkkomme asetuksen satavuotista merkkipaalua, on hyvä muistaa, että kirkkomme historia on paljon vanhempi näillä pohjoisen leveysasteilla. Lähihistoriamme etuna on ollut kielellinen ja kulttuurillinen rikkaus: itärajan tuntumassa olemme tottuneet niin karjalan, suomen kuin venäjän kielen käyttöön sekä heleään värimaailmaan. Kontrastina tälle, sodan jälkeen, evakkokirkon aikana, niukoilla resursseilla rakennetuissa tsasounissa koimme, että niissä suorastaan paistoi läpi pelkistetty harmonia. Pysyväksi ilmiöksi tämä ei kuitenkaan jäänyt. Tänä päivänä voidaan kysyä, miksi emme hyödyntäisi perinteistä karjalaista käsityötä luovalla tavalla kirkkojemme kaunistamiseen? arkkipiispa Leo herätteli.

- Nyt sata vuotta myöhemmin ortodoksisuudella on itsestään selvä olemassaolon oikeus Suomessa. Kirkkoamme pidetään kulttuurisesti arvokkaana ja suomalaista kulttuuria rikastuttavana. Vaikka kirkkomme on verrattain nuori toimija maassamme, on se nähnyt myös niitä yhteiskunnallisia aikoja, kun se mitä on yritetty saattaa yhteen, onkin alkanut repeytyä rikki yhä enemmän. Kirkkomme asetuksen vuosi 1918 ja tätä seurannut poliittinen ilmasto on paljon puhuva historiallinen ilmiökokonaisuus. 1900-luku oli joukkoliikkeiden aikaa. Nuo liikkeet antoivat yksilön haluille historiallisen muutoksen mahdollisuuden. Tällaisten liikkeiden hajotessa 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä muutoksen mahdollisuus tuntui loittonevan. Kerran vallankumousliikettä kannattaneissa heräsi varmasti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kysymys – jos vapaus määritellään taiston, tietoisen yhteiskunnallisen muutoksen avulla, niin mitä vapaus merkitsee oloissa, joissa tällainen kamppailu ja muutos ei enää tunnu uskottavalta, hän pohdiskeli.

- Uskonnolta haetaan tänä päivänä entistä enemmän vastauksia eettisiin ja moralisiin kysymyksiin. Voimme todeta, että ortodoksisuus on menestynyt tässä suhteessa erinomaisesti Suomen uskonnollisella kentällä. Olemme tarjonneet mahdollisuuden yhteisöllisyyteen, mysteerin läsnäoloon ja sen kohtaamiseen esimerkiksi rikkaassa jumalanpalveluselämässämme, mutta myös taiteen kautta.

- Kirkkoomme on liittynyt runsaasti uusia jäseniä osaltaan siksi, että ortodoksisuus koetaan vastakohtana kylmän rationalistiselle ja moralisoivalle ajatusmaailmalle. Seurakuntamme ovat vuosien saatossa tarjonneet kodin ihmisille, jotka ovat saaneet tulla sinne ehdoitta, omana itsenään ja joissa heitä hoidetaan ja rakastetaan. On tärkeää, että yhteisömme ovat tarjonneet ja tarjoavat edelleen tilaa myös tietylle individualismille ja subjektiivisuudelle, erilaisille näkemyksille. Paljon on siis kirkkohistorian kulussa tapahtunut, arkkipiispa Leo sanoi.

Tampereen seurakunnan kanttori ja diakoni Heikki Hattunen osallistui Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin laulamalla Johannes teologian Laulajat -kuoron juhlaesityksessä, joka oli Ivan Moodyn Passion and Resurrection. (Kuva: Sirpa Okulov)

Tampereen seurakunnan kanttori ja diakoni Heikki Hattunen osallistui Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin laulamalla Johannes teologian Laulajat -kuoron juhlaesityksessä, joka oli Ivan Moodyn Passion and Resurrection. (Kuva: Sirpa Okulov)

Heikki Hattunen juhli esiintymällä

Tampereen ortodoksisen seurakunnan kanttori, diakoni Heikki Hattunen osallistui Suomen ortodoksisesta kirkosta annetun asetuksen 100-vuotisjuhlallisuuksiin laulamalla Johannes Teologin Laulajat -kuoron konsertissa Valamon pääkirkossa sunnuntaina iltapäivällä.

Juhla huipentui konserttiin, jossa 30-vuotias Teologian Laulajat -kuoro esitti brittisäveltäjä Ivan Moodyn teoksen Passion and Resurrection. Teos on tehty kuorolle, solisteille, jousikvintetille ja putkikelloille.

Teos perustuu ortodoksisiin sävelmiin suuren viikon lopulta pääsiäisaamuun. Solistien osuudet ovat evankeliumitekstejä, joita lauletaan sellon ja kontrabasson muodostaman arkaaisen yksiäänisen urkupisteen säestyksellä. Kolmen solistin joukossa on tamperelaistenori Heikki Hattunen.

Hattunen muistaa sunnuntaisen juhlan loppuikänsä.

- Oli suuri kunnia, että produktiomme Ivan Moodyn Passion and Resurrectionista pääsi osaksi asetuksen 100-vuotisjuhlaa. Tämä teos on hyvin ortodoksinen tekstiensä ja rakenteensa puolesta: sekoitus suuren viikon jumalanpalveluksia ja konsertissa esitettävää taidemusiikkia. Siksi oli suuri ilo päästä esittämään se meidän kirkon omalle väelle: piispoille, luostariväelle ja kirkolliskokousedustajille. Teos on hyvin harvoin esitetty. Suomessa harvinaisuuteen tietysti vaikuttaa se, että se lauletaan englanniksi, myös hieman kreikaksi ja kirkkoslaaviksi.

Johannes Teologin Laulajat ja koko ortodoksisen teologian sekä kirkkomusiikin koulutus akateemisella tasolla Joensuun yliopistossa täyttää nyt 30 vuotta. Kuoro on valmistanut Moodyn teoksen juhlavuoden kunniaksi.

- Teos nousi mielestäni tämän juhlan hienoksi symboliksi: 30 vuodessa teologian koulutuksemme, kirkkomme ja sen työntekijät ovat avautuneet maailmalle. Nyt ymmärrämme olevamme osa ortodoksista maailmaa ja elävämme läntisessä maailmassa diasporassa eli hajallaan muista ortodokseista ja vähemmistönä protestanttien ja uskonnottomien keskellä. Tässä avauduimme länteen valiten brittisäveltäjän englanninkielisen teoksen. Nojauduimme myös vanhoihin ortodoksisiin perinteisiin bysanttilaisen ja venäläisen laulun muodossa. Juuri tämä on ortodoksisuuden ydin: pidämme kiinni perinteistä ja uskostamme, mutta elämme tämän maailman ja tämän ajan keskellä rohkeasti ja muita rakastaen, Hattunen miettii.

Kanttori ja diakoni Heikki Hattunen viihtyy hyvin Tampereella.

Tampereen ortodoksinen seurakunta on ortodoksien joukko Tampereella ja 32 muussa seudun kunnassa.

- Seurakuntalaisemme puhuvat äidinkielenään yli 20:tä kieltä, joten meitä on hyvin monenlainen joukko. Seurakuntani saisi aktivoitua vapaaehtoistyön organisoinnissa. Uskon, että seurakuntalaisilla on valtava potentiaali ja halu antaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi ja iloksi. Jumalanpalveluksia toimitetaan kiitettävän usein, neljästi viikossa. Ehkä viideskin menisi.

- Kuitenkin tärkeintä on lisätä seurakuntalaisten yhteen kokoontumista ja lujittaa yhteishenkeä. Tässä meidän työntekijöiden rooli on kiistatta painavin. Emme saisi tyytyä tekemään vain vähimmäismäärää tai sitä, minkä olemme tehneet ennenkin. Toivon myös luottamushenkilöiltä napakkaa tukea ja apua työntekijöille.

- Kutsun seurakuntalaisia kirkkoon. Rukous on hyvä elämäntapa: täydellistä vastapainoa kiireelle ja stressille. Toisten seurakuntalaisten ja papiston kanssa on myös mahdollista jakaa asioita.

- Papistoa pitäisi seurakuntalaisten herkeämättä vaivata pyynnöillä toimituksista, rukoushetkistä, onnittelukäynneistä ja kissanristiäisistä. Lemmikkieläimiä tosin siunaamme ja silitämme mutta emme kasta. Kodinpyhitys on hyvä tehdä nyt, jos sitä ei ole aiemmin tullut tehtyä. Sitä varten ei tarvitse kotia remontoida tai suursiivota. Kodinpyhityksestä saa helposti hyvän juhlan. Halutessaan paikalle voi kutsua myös ystäviä tai naapureita.

Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset julkaisevat tämän viikon keskiviikkona ilmestyvissä paperilehdissään arkkipiispa Leon Pirkanmaan Lehtitalolle myöntämän haastattelun sekä Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, isä Aleksej Sjöbergin haastattelun. Kaikkien lehtiemme levikkialueet kuuluvat Tampereen ortodoksisen seurakunnan reviiriin.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>