Sastamalainen Kalaneuvos sai vientiluvan Kiinaan ensimmäisenä kala-alan yrityksenä Suomessa

Sastamalainen Kalaneuvos Oy on saanut virallisen vahvistuksen osaan suomalaisten kalalajien vientiluvasta Kiinaan. Kiinan viranomaiset ovat myöntäneet Kalaneuvoksen päätoimipaikalle Sastamalan kalanjalostuslaitokselle laitoskohtaisen luvan Kiinaan-viennille mm. hyväksytyillä laitoksilla viljellylle kirjolohelle, taimenelle ja siialle. Lupa koskee myös luonnonvesistä pyydettyä muikkua ja särkeä.

Vientiluvan hakuprosessia edelsi useita viranomaistarkastuksia ja mm. Kiinan viranomaisten vierailu Sastamalan tehtaalla.

-Hakuprosessi kesti lähes neljä vuotta, jonka aikana olemme löytäneet useita potentiaalisia yhteistyökumppaneita Kiinasta. Vientilupa on merkittävä asia Kalaneuvoksen liiketoimintojen kehittämisessä ja laajentamisessa. Vuonna 2017 vientimme oli jo 20 % liikevaihdostamme, Kalaneuvos Oy:n toimitusjohtaja Veijo Hukkanen toteaa.

Sastamalassa on parhaillaan käynnissä tehdaslaajennus, joka yli kaksinkertaistaa mm. savustus- ja fileointikapasiteetin vuoden 2019 loppuun mennessä. Pohjoisen kylmissä ja puhtaissa vesissä kasvaneelle kalalle on kysyntää Aasiassa.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>