Uutiset

Toukokuun hellejakso oli poikkeuksellinen – lämpöä luvassa myös ensi viikolle

today18.5.2018

share close

Aurinko helli Tamperetta ja Näsijärveä sunnuntaina 13.5.[/caption]

Toukokuun seitsemän päivää kestänyt helleputki oli harvinaisen pitkä ja laaja, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Vahvan sulkukorkeapaineen alla ensimmäinen hellepäivä mitattiin Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Porissa 11. toukokuuta (25,1 °C).

– Toistaiseksi vuoden korkein lämpötila mitattiin 15. toukokuuta, kun Kemiössä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla mittari näytti 29,6 astetta, kertoo meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

Vastaava hellejakso toistuu kerran kymmenessä vuodessa. Eniten hellepäiviä on mitattu toukokuussa 1984, jolloin niitä oli yhteensä 13. Tällä erää seitsemän hellepäivää yltää tilastossa kahdeksanneksi.

-Ensi viikolla helteet todennäköisesti palaavat, eli vuoden 2018 tilastosijoitus voi vielä muuttua, meteorologi Jari Tuovinen sanoo.

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%