Uutiset

STT: Pirkanmaalla jaettiin rangaistuksia rahanpesurikoksista

STT: Pirkanmaalla jaettiin rangaistuksia rahanpesurikoksista

Pirkanmaalla kaikkiaan 12 ihmistä on saanut käräjillä rangaistuksen juttukokonaisuudessa, jossa osa tuomituista hankki rikollista rahaa postin kirjelaatikkovarkauksien kautta. Varastettuihin laskuihin muutettiin saajan tilinumero, jolloin rahaa kilahti petkuttajan tilille eikä oikealle saajalle.

Rangaistuksia vyyhdessä tuli muun muassa varkauksista, rahanpesurikoksista, rattijuopumuksista ja näpistyksistä. Rikokset ajoittuvat kevättalvesta 2016 alkuvuoteen 2017.

Pisimmän tuomion sai 27-vuotias mies, jolle käräjäoikeus langetti tiistaina vuoden ja neljä kuukautta vankeutta. Tuomion mukaan mies oli esimerkiksi syksyllä 2016 Tampereella antanut tilinsä toisen henkilön käyttöön, ja tilille maksettiin kirjelaatikkovarkauksien avulla saatua rahaa. Laskuihin vaihdettiin saajan tilinumeroksi miehen oma tili.

Mies myös murtautui kesäyönä 2016 Tampereella kahden muun tuomitun kanssa kesämökkiin. Asumattoman mökin ovi väännettiin auki sorkkaraudalla, ja mökistä varkaiden matkaan lähti esimerkiksi kaukoputki, kameroita, työkaluja ja alkoholia. Toisessa mökissä puolestaan oli asukkaita paikalla, ja kolmikon yritys murtautua kesämökkiin jäi yritykseksi.

Oikeus langetti jutussa muun muassa joidenkin kuukausien ehdottomia vankeustuomioita, ehdollista vankeutta sekä sakkorangaistuksia. Tuomittujen joukossa on sekä miehiä että naisia iältään parikymppisestä viisikymppisiin.

Syyttäjä ei ollut vielä keskiviikkona aamupäivällä ennättänyt perehtyä tuomioon syvällisemmin, joten ei osannut sanoa, valittaako jutusta hoviin vai tyytyykö käräjätuomioon. Syytetyistä osa kiisti syyllistyneensä rikoksiin joko osin tai kokonaan, osa myönsi tekonsa ainakin osittain.

STT

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>