Uutiset

Oriveden kaivoksella tehdyllä tarkastuskäynnillä löytyi viitteitä laittomista jätteistä

today1.10.2018

share close

Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt tarkastuksen Dragon Mining Oy:n Oriveden kaivokseen. Suomen Kuvalehden saamien tietojen perusteella kaivoksen sivukäytäviin olisi säilötty laittomasti sinne kuulumatonta jätettä (mm. räjähdysainelaatikoita ja öljykanistereita).

Epäilysten tultua julki Pirkanmaan ELY-keskus pyysi selvitystä Dragon Mining Oy:ltä julkisuudessa esitetyistä väitteistä. Selvityspyynnön lisäksi kaivoksen toimintaa valvovan viranomaisen roolissa Pirkanmaan ELY-keskus teki kaivoksessa tarkastuskäynnin maanantaina 1.10. Tarkastuksen aikana vierailtiin mm. siinä kaivoksen sivukäytävässä, johon julkisuudessa on epäilty sijoitetun erilaisia jätteitä.

– Tarkastuksen aikana havaitsimme sivukäytävässä kaivostoiminnan harjoittamisesta syntyviä jätteitä, joita ei ole käsitelty asianmukaisesti, ja yhtiön toiminta on tältä osin ollut ympäristölupapäätöksen vastaista. Asia on myös Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedossa, toteaa Pirkanmaan ELY-keskuksen valvontapäällikkö Tuija Sievi-Korte.

Pirkanmaan ELY-keskus on saanut säännöllisesti kaivoksen omistajalta vaaditut raportit kaivoksen toiminnasta. Paikan päällä tarkastuksia on tehty vuosittain, mutta tarkastuksella ei aina mennä maan alle kaivoskäytäviin.

– Odotamme yhtiön vastausta selvityspyyntöömme, jonka jälkeen päätämme Pirkanmaan ELY-keskuksen osalta jatkotoimenpiteistä lokakuun loppuun mennessä, Sievi-Korte jatkaa.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%