Uutiset

Tampereen Keskustorin tapahtumiin etsitty mies otti itse yhteyttä poliisiin

today15.10.2018

share close

Sisä-Suomen poliisi jatkaa lauantaina 6.10 Tampereen Keskustorilla tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn tutkintaa rikoksesta epäillyn kuulusteluilla.

Viimeisimmän tiedotteen kuvien julkaisun jälkeen poliisi sai paljon tunnistuksia. Epäillyn nimi tuli esiin toistuvasti. Ennen kuin poliisi ehti tavoitella epäiltyä, hän otti itse yhteyttä ja saapui sovitusti paikalle. Epäilty on selvittänyt tapahtumien kulkua parhaillaan jatkuvissa kuulusteluissa.

Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa kahtena pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Epäilty on vuonna 1997 syntynyt tamperelainen mies. Mies jää poliisilaitokselle kiinni otettuna.

Poliisi kiittää saamastaan avusta. Saadut tiedot olisivat johtaneet epäillyn kiinnisaamiseen, mikäli hän ei olisi itse ilmoittautunut.

Sisä-Suomen poliisi tiedotti jo aiemmin tänään maanantaina, että Tampereen Keskustorilla tapahtuneen pahoinpitelyn n. 60-vuotis miesuhri on menehtynyt saamiinsa vammoihin.  Poliisin mukaan vastaavia yhdellä tönäisyllä, iskulla tai potkulla aiheutuneita kuolemantapauksia on vuosittain muutamia. Lievältä vaikuttava pahoinpitely saattaa helposti johtaa äärimmäiseen lopputulokseen. Ainoa tehokas keino estää vastaavaa tapahtumasta on se, että ihmiset pidättäytyvät kaikesta väkivallan käytöstä.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran huomenna tiistaina.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%