Eduskuntavaalien mielipiteet, Eduskuntavaalit 2019, Mielipiteet

Kai Muukkonen: Seuraavan hallituksen tulee asettaa eläkekatto

Kai Muukkonen: Seuraavan hallituksen tulee asettaa eläkekatto

Jokaisen työssäkäyvän ansiotulot tulevat työn vaativuuden, vastuun ynnä muun sellaisen mukaan. Jotkut voivat tietysti olla perustellustikin sitä mieltä, että heidän palkkansa ei ole työn vaativuuden mukainen.

Kun työt on tehty, siirrytään eläkkeelle. Eläkepalkkaa saadaan sitten työansioiden mukaan. Toiset saavat eläkettä esimerkiksi 1800 euro kuukaudessa ja toiset 3000 euroa kuukaudessa eli hyvätuloisten eläkeaika on huomattavasti arvokkaampaa kuin pienituloisten. Minun mielestäni eläkeläisten aika on yhtä arvokasta työssäoloajan tuloista riippumatta.

Suomi on Viron ja Irlannin ohella niitä harvoja Euroopan maita, jossa eläkekattoa ei ole säädetty. Ruotsissa on järjestelmä, jossa eläkettä ei kerry yli 4190 euroa/kuukaudessa -tuloista. Tähän järjestelmään pitää tulevaisuudessa Suomenkin mennä. Ymmärrän erittäin hyvin, että nykyinen toimitusministeriö, siis potkut itselleen antanut porvarihallitus ei hyvätuloisia suosivassa politiikassaan, ottanut kuuleviin korviinsakaan tämän suuntaista eläkeuudistusta.

Eläkejärjestelmän uudistaminen pitää aloittaa suurimmasta vääryydestä, ja se on kohtuuttomien eläke-etuuksien olemassaolon poistaminen. Kun se saatiin aikaiseksi eduskunnassa sopeutumiseläkkeiden poistamisen myötä, niin varmasti se onnistuu myös työeläkkeiden osalta, jos poliittista tahtoa riittää.

Kai Muukkonen

Eduskuntavaaliehdokas (vas)

Valkeakoski

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>