Uutiset

Ratikkamyönteisyys kasvanut Tampereella, puolet vastaajista on kuitenkin vähentänyt asioimistaan keskustassa rakennustöiden vuoksi

today29.5.2019

share close

Tampereen Raitiotie Oy on selvittänyt Tampereen asukkaiden mielipiteitä ja suhtautumista raitiotiehen. Ensimmäinen kuluttajatutkimus tehtiin vuoden 2017 syksyllä. Huhtikuussa 2019 toteutettu seurantatutkimus osoittaa yhä suuremman enemmistön pitävän Tampereen Ratikkaa hyödyllisenä kulkuneuvona, joka parantaa kaupungin mielikuvaa ja tekee Tampereesta mukavamman paikan asua.

IROResearchin toteuttamassa tutkimuksessa kysyttiin Ratikasta 500 tamperelaiselta. Vastaajajoukko kiintiöitettiin asuinpaikan, sukupuolen ja ikäryhmän mukaan, jotta se edustasi Tampereen asukaskuntaa mahdollisimman hyvin. Väittämän ”Ratikka tekee Tampereesta mukavamman paikan asua” kanssa oli täysin tai osittain samaa mieltä 61 % vastaajista. Vastaava luku vuonna 2017 oli 54 %. Ei samaa eikä eri mieltä oli 17 % ja osittain tai täysin eri mieltä 16 % vastaajista.

Kuluttajatutkimuksen vastaajat hyväksyvät, että Ratikan rakennushankkeesta aiheutuu väliaikaisia haittoja. Peräti 80 % (vuoden 2017 luku 77 %) on tätä mieltä. Puolet vastaajista on kuitenkin vähentänyt asioimistaan keskustassa rakennustöiden vuoksi. Vastaava luku vuoden 2017 tutkimuksessa oli 44 %.

Kirjoittaja: Ilkka Lahti

Rate it

Post comments (0)

Comments are closed.


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%