Hiljattain uuden Metallisydän-albuminsa julkaissut Jarkko Ahola palaa neljän vuoden tauon jälkeen Raskasta Joulua –kiertueelle. Tamperelaistenori esiintyy Turun Logomossa 23.marraskuuta ja Porin Karhuhallissa 22. marraskuuta järjestettävissä konsertissa.
”Jouluhan on vain kerran vuodessa ja tämä on johtanut siihen, että oma loppuvuoden kiertueeni ja Raskasta Joulua ovat tapahtuneet samoihin aikoihin. Tämän vuoksi olen joutunut keskittymään omaani. Tänä vuonna kuvio on hyvin samanlainen, mutta onneksi RJ lähtee tien päälle aikaisemmin ja saatoimme sopia juhlavuoden kunniaksi kaksi keikkapäivää. Jännittää, että miten homma osaltani sujuu, mutta hienoa päästä lauteille Raskaan Joulun -riveissä pitkästä aikaa”, kommentoi tiedotteessa Raskasta Joulua –kiertueelle kovasti toivottu Ahola tulevia keikkoja.
15-vuotisjuhlaansa viettävä Raskasta Joulua –kiertue käynnistyy tänä vuonna Hyvinkäältä 15.11. ja päättyy Pakkahuoneella 21.12. järjestettävään keskiyön keikkaan. Konserteista viisi on jo loppuunmyytyjä ja yhteensä lippuja on myyty jo yli 30 000 kappaletta.