Uutiset

Näin itsenäisyyspäivän paraati vaikuttaa tänään Tampereen liikenteeseen ja pysäköintiin

Näin itsenäisyyspäivän paraati vaikuttaa tänään Tampereen liikenteeseen ja pysäköintiin

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään Tampereella 6.12. Paraatin liikenne- ja turvajärjestelyt aiheuttavat muutoksia Tampereen kaupungin julkisen liikenteen reitteihin keskustassa. Poliisi ja sotilaspoliisi ohjaavat liikennettä.

Ohimarssiin osallistuva moottoroitu marssiosasto kootaan aamulla Hämeenpuistoon, jonne ajoneuvot siirtyvät kahdessa osassa klo 9.50–10.30 reittiä: Ilmailunkatu–Sarankulmankatu–Hatanpään valtatie–Tampereen valtatie–Hämeenpuiston pohjoisosa–Hämeenpuiston eteläosa. Osastot jäävät Hämeenpuiston eteläpäähän odottamaan ohimarssin alkamista.

Henkilöstöä siirretään linja-autoilla Voimakadun (YIT) parkkipaikalle klo 10.40–11.10 reittiä: Ilmailunkatu–Sarankulmankatu–Hatanpään valtatie–Tampereen valtatie–Voimakatu.

Tampereen valtatien molempiin suuntiin (välillä Eteläpuisto–Hatanpään valtatie) kulkevat kaistat suljetaan ajoneuvoliikenteeltä klo 12–15. Kulku Kauppakeskus Ratinaan klo 8–15 tapahtuu Suvantokadun puolelta.

Hatanpään valtatiellä etelän suuntaan kulkevat kaistat Tampereen valtatien ja Hatanpäänkadun väliltä sekä pohjoiseen kulkevat kaistat Tampereen Valtatien ja Jokikadun väliltä ovat suljettuina klo 12.50–14.00.

Paraatijoukot poistuvat Tampereelta klo 14.00–18.00 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen kautta. Klo 16 alkaen kalusto siirretään Ratinanniemestä Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen reittiä Ratinaniemi–Suvantokatu–Hatanpään valtatie–Sarankulmankatu–Ilmailunkatu.

Paraatijärjestelyt rajoittavat liikenteen ohella pysäköintiä Tampereella 5.–6.12. Rajoitukset astuivat voimaan jo 5.12.

Pysäköintirajoituksia on seuraavilla alueilla:

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen ympäristö
Ratinan Rantatie ja Suvantokatu
Voimakatu ml YIT:n pysäköintialue
Jokikatu
Hatanpäänkadulla Tampereen veden ja Kantasarviksen pysäköintialueet
Laukontori ja Laukontorin pysäköintialueet
Hämeenpuiston etelään kulkeva tie Hallituskadulta alkaen
Nalkalankatu ja Eteläpuisto

Kielletyille alueille pysäköidyt ajoneuvot hinataan pois lähimmälle sallitulle alueelle, mikäli kuljettajaa ei välittömästi tavoiteta.

Juhlapäivän ohjelma:

klo 9: Seppeleenlasku Kalevankankaan hautausmaalla

klo 10: Jumalanpalvelus Tampereen tuomiokirkossa

klo 12: Paraatikatselmus Ratinan stadionilla

klo 13: Ohimarssi Tampereen valtatiellä

klo 9-15: Kalustonäyttely Ratinanniemessä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>