Uutiset

Sastamala kieltää koronaviruksen vuoksi henkilöstönsä kevään työmatkat ulkomaille ja käynnistää ”kättelemättömän kevään”

today9.3.2020

share close

Sastamalan kaupungin johtoryhmän päätöksellä Sastamalan kaupungin henkilöstön ulkomaille suuntautuvat työmatkat kielletään toistaiseksi 30.4.2020 asti. Työmatkojen lisäksi johtoryhmä suosittaa ottamaan käyttöön ”Kättelemätön kevät” -käytännön, toisin sanoen ohjeistaa kaupungin henkilökuntaa ja vieraita välttämään kättelyä. Johtoryhmän linjauksen mukaisesti myös kaupunkiorganisaatioon saapuvien vierailujen osalta on noudatettava suurta harkintaa, samoin massatapahtumien järjestämistä tulee arvioida tapauskohtaisesti.

SUN Radion haastatteleman kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin mukaan Sastamalassa ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa. Toimenpiteissä on siis kyse varautumisesta.

Johtoryhmälle asiaa alusti Sotesin johtava ylilääkäri Urpo Hautala. Hautalan mukaan Sastamalan terveyskeskukseen on tullut muutamia tiedusteluja koronavirukseen liittyen. Sastamalan osalta noudatetaan Taysin (Tampereen yliopistollinen sairaala) ohjeistusta ja myös taudin todentaminen testeillä suoritetaan Taysissa. Perusterveydenhuollon varautuminen tilanteeseen on Hautalan mukaan hallinnassa. Riskinä on etenkin sote-puolen henkilöstön mahdollisista karanteeneista johtuva henkilöstöpula.

Koulupuolella ja muissa yksiköissä, joissa ihmisiä on samaan aikaan koolla paljon, tulisi välittömästi oireita epäiltäessä ottaa yhteyttä kiirevastaanottoon ja toimia sieltä saatavien ohjeistusten mukaisesti. Koulu tiedottaa tarvittaessa oppilaita ja huoltajia Wilma-järjestelmän kautta.

Sotesin kiirevastaanotto joka päivä klo 8-20, myös viikonloppuisin, puh. 040 647 4582.

Päivystys ja yöpäivystys klo 20-08, Tampereen yliopistollisen sairaalan Ensiapu Acuta, puh. 040 647 4582. Puhelu ohjautuu yöaikaan Taysin puhelinvaihteeseen, mistä se yhdistetään Acutaan. Mikäli puhelu ei käänny automaattisesti, Taysin vaihteen puhelinnumero on 03 311 611.

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg:

Kirjoittaja: Valtteri Kujansuu

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%