Päivän haastattelu

Vapriikissa Finlayson 200 -juhlanäyttely kertoo tekstiiliyrityksen vaiheista

today24.6.2020

share close

Tampereen ensimmäinen sähköjuna eli Pikku-Pässi, Kuva: Saana Säilynoja / Vapriikki[/caption]

Tekstiiliyritys Finlaysonin 200-vuotista taivalta juhlistetaan museokeskus Vapriikissa. Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi -näyttely seuraa Tammerkosken rannalle syntyneen tehtaan kehittymistä Pohjoismaiden suurimmaksi teollisuusyritykseksi ja lopulta sen sopeutumista savupiipputeollisuuden jälkeiseen aikaan.

Tampereen museoilla on valtava, kymmeniä tuhansia esineitä käsittävä Finlayson-kokoelma. Osa esineistä on Finlaysonin tehtaan museokokoelmaa, mutta suurimmat erät tulivat 1980–1990-luvulla suoraan tehtaalta, kun tehtaan tuotantoa ajettiin alas ja tiloja tyhjennettiin. Eriin kuuluu lankoja, kankaita, koneita, työvälineitä, kuvamateriaalia ja arkistoaineistoa.

Esille saadaan nyt ensimmäistä kertaa myös James Finlaysonin 1820 saama privilegiokirja, Tampereen ensimmäinen sähköjuna eli Pikku-Pässi, sekä näyttelyä varten rakennettu Kuusvooninkisen pienoismalli, jonka ikkunoista voi nähdä ihmisiä työn touhussa 1840-luvulla.

Finlaysonin perusti vuonna 1820 skotlantilainen James Finlayson, ja yritys vaikutti vahvasti Tampereen kehitykseen.

– Jos Finlayson ei olisi saanut privilegioitaan ja perustanut tehdastaan Tampereelle. Se voi olla, että Tampereen seutu olisi Mäntän tai Valkeakosken tapainen, paljon pienempi teollisuuspaikkakunta, sanoo näyttelystä vastaava tutkija Mari Lind.

Vastaava tutkija Mari Lind kertoo tarkemmin näyttelystä sekä Finlaysonin historiasta:

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%