Päivän haastattelu, Uutiset

Puistokonsertti siirtyy Sorsapuistosta nettiin

Puistokonsertti siirtyy Sorsapuistosta nettiin

Kuva: Arttu Rantakärkkä

Tampere Filharmonia soittaa Puistokonsertin lauantaina 8. elokuuta poikkeavin järjestelyin ja rajatulle kutsuvierasjoukolle Tampere-talon Isossa salissa. Tampereen kulttuurisyksyn perinteisesti käynnistävään konserttiin on kutsuttu hoitoalan, terveydenhuollon ja palvelualojen työntekijöitä sekä kansalaisjärjestöjen työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

Sorsapuistossa järjestetty pääsymaksuton tapahtuma on kerännyt aiempina vuosina tuhansia musiikin ystäviä puiston nurmelle. Koronatilanne muutti järjestelyitä, eikä tapahtumaa ole mahdollista toteuttaa yleisölle avoimena suurkonserttina.

Konsertti siirtyy Sorsapuistosta Tampere-talon Isoon saliin, ja se nähdään suorana Yle Areenassa. Konsertin johtaa Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Solistina esiintyy sopraano Marjukka Tepponen.

Tampere-talon viestintäpäällikkö Anne Sivula lupaa, että Puistokonsertin ohjelmistossa kuullaan suuria tunteita, tanssin säveliä, oopperaa ja hienoimpia klassisen musiikin helmiä. Yleisö äänesti konsertin yhteislaulukappaleeksi Kesäpäivä Kangasalla.

Lähetys Ylen Areenassa lauantaina 8.8. kello 17.45 – 19.45.

Tampere-talon viestintäpäällikkö Anne Sivula kertoo tämän vuoden Puistokonsertista lisää:

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>