Uutiset

Tappara sopimukseen 23-vuotiaan tšekkisentterin kanssa – Blake Parlettin saapuminen viivästyy tuoreen loukkaantumisen takia

Tappara sopimukseen 23-vuotiaan tšekkisentterin kanssa – Blake Parlettin saapuminen viivästyy tuoreen loukkaantumisen takia

Michale Špaček vahvistaa Tapparaa pian alkavalla kaudella. Kuva: tappara.fi

Tappara on solminut kauden mittaisen sopimuksen tšekkisentteri Michael Špačekin kanssa. 23-vuotias Pardubicen kasvatti on edustanut Tšekkiä kaksissa alle 18-vuotiaiden ja kolmissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Spaček on Winnipeg Jetsin NHL-varaus vuodelta 2015 ja pelannut Pohjois-Amerikassa viisi vuotta, ensin juniorisarjassa ja kolme viime kautta Jetsin AHL-farmiseurassa Manitoba Moosessa. Viime kaudella 45 AHL-ottelua toivat yhdeksän maalia ja yhteensä 20 tehopistettä.

Viime viikolla Tapparaan julkaistuista kahdesta puolustajasta kanadalainen Blake Parlett liittyy joukkueeseen vasta loppusyksystä. Keväällä 2017 Tapparaa edustaneen Parlettin paluu viivästyy heinäkuussa harjoituksissa leikkausta vaatineen jalkavamman takia. Tappara-paidassa mestaruutta juhlinut puolustaja toipuu leikkauksesta kotimaassaan.

Tappara tiedotti viime viikolla, että myös 28-vuotiaan ruotsalainen Eric Norin edustaa alkavalla kaudella kirvesrintoja. Sekä Parlettin että Norinin sopimukset kattavat ensi kauden. Norinin sopimus sisältää koeajan.

Tappara aloittaa harjoituspelinsä tulevana viikonloppuna perinteisessä Rauman Pitsiturnauksessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>