
Kuva: Tampereen kaupunki/Susanna Lyly
Suomen Kotiseutuliiton Vuoden kaupunginosa -kilpailussa etsitään jälleen Suomen parasta kaupunginosaa. Haussa on viihtyisä ja yhteisöllinen kaupunginosa, jossa on monipuolista toimintaa, aktiivisia asukkaita ja yhteisöjä sekä kaikille avoimia tapahtumia.
Viime vuonna Vuoden kaupunginosaksi tuli peräti 295 ehdotusta, joiden joukosta voittajaksi valikoitui Helsingin Lauttasaari.
Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa kaupunginosaa – omia kulmia, lomakohdetta, naapurikaupunginosaa tai henkistä kotia, kunhan alue on urbaani kaupunginosa. Ehdotusaika päättyy maaliskuun lopussa. Voittaja julkistetaan Flooran päivänä, 13. toukokuuta.
Kisan pääkriteeri vuonna 2021: uudenlaiset kumppanuudet ja yhteistyön muodot. Millaista yhteistyötä alueella on? Onko alueella aktiivinen kaupunginosaseura tai muu asukkaita kokoava liike? Lisäksi raati haluaa kuulla vapaaehtoistoimijoiden, kaupungin ja yritysten välisistä verkostoista ja verkostojen saavutuksista.
Kilpailua on järjestetty jo vuodesta 2001 ja palkittuja kaupunginosia on löytynyt mm. Helsingistä, Oulusta, Espoosta, Tampereelta, Porista, Turusta, Jyväskylästä, Lahdesta, Somerolta, Varkaudesta ja Kajaanista.
Suomen Kotiseutuliiton kaupunkijaoston puheenjohtaja Tuula Salo kertoo Vuoden kaupunginosa -tunnustuksesta lisää: