Koronavirus, Uutiset

Pirkanmaa yhä leviämisvaiheessa - koronatilanteessa nähtävissä kuitenkin tasaantuminen

Pirkanmaa yhä leviämisvaiheessa - koronatilanteessa nähtävissä kuitenkin tasaantuminen

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatilanteessa on nähtävissä tasaantuminen, tiedottaa Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Sairaanhoitopiirin alue on kuitenkin edelleen leviämisvaiheessa. Koronan ilmaantuvuus kuluneen kahden viikon ajalta on 184 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä oli 4,3 prosenttia viikolla 32.

Taysissa on hoidettu kesä-elokuussa 67 koronapotilasta. Hoidetuista on ollut rokottamattomia 51 potilasta. 13:lla on ollut yksi rokotus ja kolmella täysi rokotussarja. Sairaalahoidossa kesällä olleista 85 prosenttia on ollut alle 60-vuotiaita. Näistä noin puolet ovat olleet alle 40-vuotiaita.

– Tämä viestii siitä, että kaksi rokotetta kannattaa ottaa, jotta tästä epidemiasta halutaan eroon. Lasten tartuntoja ei voida kokonaan estää, ellei yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus nouse, sanoo ylilääkäri Jaana Syrjänen tiedotteessa.

Eri puolilla Pirkanmaata kouluissa on levitetty väärää tietoa koronarokotusten tehosta ja turvallisuudesta. Pandemiaohjausryhmä pitää lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa rokotuksen vastaista kampanjaa vastuuttomana.

Liki kolmasosan lähde jäi selvittämättä
Viime viikolla todettiin 436 uutta koronatartuntaa. Niistä pystyttiin selvittämään 271 eli 62 prosentin tartunnan lähde.

Samassa taloudessa asuvilta saatiin kaikkiaan 146 tartuntaa. Sukulaisten ja ystävien tapaamisesta tuli 52 tartuntaa. Ulkomailta oli peräisin 28 tartuntaa. Työpaikoilta tuli 12 tartuntaa, kuten myös yksityisistä juhlista. Liikennevälineistä saatiin kahdeksan ja ravintoloista ja baareista kolme tartuntaa. Yksittäiset tartunnat tulivat päiväkodista, hoitoyksiköstä ja vapaa-ajan harrastuksesta.

Näytteenotto keskitetty oireisille
THL:n mukaan sairaanhoitopiirit ja kunnat voivat resurssiensa mukaisesti purkaa karanteenin, jos altistuneesta aikaisintaan kuusi vuorokautta altistumisen jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen.

Tämänhetkisessä epidemiatilanteessa sairaanhoitopiiri pyytää välttämään oireettomien testaamista karanteenin lyhentämiseksi. Testausresurssit keskitetään oireisten potilaiden testaamiseen ja kuntien tartuntatautiresurssit tartuntojen jäljittämiseen ja rokottamiseen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>