Uutiset

Verkkopankkitunnuksien kalastelu jyrkässä nousussa – uusi huijausaalto on käynnistynyt tämän viikon alussa

today22.10.2021

Background
share close

Kuluneen viikon sisällä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut huomattavan määrän ilmoituksia pankkikalastelua koskevista sähköpostiviesteistä. Ilmoituksia on tullut kuluneella viikolla yli 70 % enemmän kuin aikaisemmalla viikolla. Tämä on selkeä merkki siitä, että uusi huijausaalto on käynnistynyt tämän viikon alussa. Poikkeavan tästä uudesta aallosta tekee se, että huijauksia on tehtailtu kaikkien suomalaisten pankkien nimissä.

Vuoden 2021 aikana pankkitunnusten kalastelusta on tehty Kyberturvallisuuskeskukselle 1226 ilmoitusta. Viime vuonna ilmoituksia tuli koko vuoden aikana 740. Tapausmäärissä on siis tapahtunut yli 65 prosentin nousu. Keskusrikospoliisi on kertonut rekisteröineensä tänä vuonna noin 700 rikosilmoitusta pankkikalastelusta, jonka rikoshyöty on jo noin 8,4 miljoonaa euroa.

Kyberturvallisuuskeskus, poliisi sekä useat eri pankit ovat aktiivisesti tiedottaneet sekä varoittaneet pankkitunnuskalastelusta tämän vuoden aikana.

Viimeisimmät tapaukset pankkitunnusten kalastelusta ovat Nordea- ja OP-teemaisia. Tällä viikolla on nähty myös paljon POP-pankin ja Aktian nimissä tehtävää pankkitunnusten kalastelua. Traficom on saanut ilmoituksia kalasteluviesteistä, joissa rikolliset ovat epähuomiossa käyttäneet kahden eri pankin nimeä samassa viestissä. Yksittäinen asiakas on saattanut myös saada hyvin lyhyen ajan sisällä viestejä useamman eri pankin nimissä.

Ihmisten saamat viestit muistuttavat hyvin paljon pankkien oikeita viestejä. Viesteissä on saatettu käyttää pankkien aitoja viestipohjia esim. turvapostiviesteistä tai e-laskuilmoituksista. Viestit ovat kieliasultaan erittäin hyviä ja niistä ei käy heti ilmi, että kyseessä olisi huijaus. Seuraamalla viestissä olevaa linkkiä päätyy uskottavalle verkkosivulle. Valeverkkopankin sivut näyttävät täysin identtisiltä pankin oikeiden sivujen kanssa tai ne ovat niin saman näköisiä, että eroja on vaikea huomata.

Verkkopankkien kirjautumistunnukset ovat rikollisille arvokkaita, sillä rahan varastamisen lisäksi niitä voi käyttää myös vahvan tunnistautumisen välineinä. Tunnistautumisvälineiden joutuminen vääriin käsiin voi johtaa esim. identiteettivarkauksiin.

Pankkitietojen kalasteluun johtavia huijausviestejä levitetään tekstiviestitse ja sähköpostitse. Huijaussivustoille voi päätyä myös hakukonetuloksiin ujutettujen linkkien kautta. Rikollinen ostaa hakukoneesta mainoksia, jotka näkyvät pankkien nimellä tuloksia hakiessa. Mainoksien linkit johtavat kalastelusivuille, ja tätä kautta rikollinen saa haltuunsa uhrin verkkopankkitunnukset.

Pankkien nimissä tulevien sähköpostiviestien linkkien klikkausta ei suositella. Verkkopankkiin pitäisi mennä aina kirjoittamalla pankin osoite selaimen osoiteriville kokonaisuudessaan esim. “op.fi” eikä ainoastaan “op”. Traficom suosittelee käyttämään kotimaisten pankkien mobiilisovelluksia, jotka voi ladata esimerkiksi älypuhelimeen virallisesta sovelluskaupasta.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%