Päivän haastattelu

Anna Hanskin uusi single avaa rakkautta kielikuvan kautta

today23.10.2021

Background
share close

Pitkän uran omaava laulaja-näyttelijä Anna Hanski sukeltaa syvälle rakkauden olemukseen uudella singlellään Mies on kitara, joka julkaistiin perjantaina 22.10.2021.

Moni muistaa Hanskin esimerkiksi Summer Wine -ikivihreän suomiversiosta Kotiviini ja monista teatteritöistä.

Mies on kitara -singlen takana on Annan itsensä lisäksi tekijäkaarti, johon kuuluu Jiri Kuronen, Heimo Hatakka ja Markku Kanerva. Kappaleen sanoittaja Heimo Hatakka on kirjoittanut hittejä esimerkiksi Anna Puulle. Tämä työryhmä oli tekemässä myös Hanskin edellistä singleä Toinen toiselle, joka sai päivänvalon viime keväänä.

Hanskin mukaan nykyisen tekijäryhmän työskentelytapa on hänelle hyvin mieluisa ja hedelmällinen. Uutta musiikkia julkaistaan omaan tahtiin silloin tällöin ja kaikkien ideoita vaalitaan ryhmän sisällä. Kappaleet syntyvät ensisijaisesti yhteistyön kautta. Uuden albumin julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa, mutta kokonainen albumi siintää kuitenkin tulevaisuuden suunnitelmissa.

Anna Hanski kertoi kuulumisiaan ja ajatuksiaan uudesta Mies on kitara -singlestä SUN Radion Viikonlopussa. Kuuntele Annan haastattelu alta.

Kirjoittaja: Joonas Piiroinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%