Koronavirus

Taysin koronatilanne yhä vaikea – Maskit käytössä ainakin pääsiäisen yli

today29.3.2022

Background
share close

Taysiin päivittäin tulevien uusien koronapotilaiden määrä on pysynyt entisellä tasolla. Sen sijaan sairaalassa olevien potilaiden määrä on jonkin verran kasvanut, tiedottaa Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Sairaalahoitoa tarvitsee keskimäärin kahdeksan uutta koronapotilasta päivässä.

Tällä hetkellä Taysissa on noin 50 potilasta koronan takia hoidossa. Lisäksi on potilaita, joilla korona on sivudiagnoosi. Jatkohoitopaikkojen järjestäminen on erittäin vaikeaa.

– Hyväkuntoisen koronapotilaan ei tarvitse hakeutua päivystykseen. Kaikissa tilanteissa hakeudutaan ensisijaisesti oman kotikunnan terveysasemalle tai työterveyteen, jos kunto heikkenee niin, ettei kotona enää pärjää, muistuttaa johtajaylilääkäri Juhani Sand tiedotteessa.

Rokotus suojaa edelleen hyvin vakavalta taudilta
Viime viikolla todettiin 4200 uutta koronatartuntaa. Ilmaantuvuus vastaa kansallista keskiarvoa. Positiivisten prosenttiosuus on yli 60 prosenttia Fimlabissa tutkituista testeistä. Tartuntoja todettiin hiukan aiempaa enemmän nyt yli 50-vuotiaiden ikäryhmissä. Omikronin muunnos BA.2 tarttuu entistäkin herkemmin. Muunnoksen osuus on kasvanut myös Pirkanmaalla.

Rokotukset suojaavat edelleen erittäin hyvin vakavalta, sairaalahoitoa vaativalta tautimuodolta. Pirkanmaalla yhden koronarokotteen on saanut 90 prosenttia, kaksi rokotetta 87,6 prosenttia ja kolme rokotetta 60,7 prosenttia yli 18-vuotiaista.

Pirkanmaalla jatkuu yleinen maskisuositus. Maskin käyttöä tulee valvoa myös yleisötilaisuuksissa.

– Tilanne ei ole Pirkanmaalla helpottumassa. Maskien kanssa mennään ainakin pääsiäisen yli. Suosittelemme myös osittaista etätyötä niin, että kaikki eivät olisi työpisteissä jatkuvasti samaan aikaan.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%