Uutiset

Edessä voi olla pahin tulvakevät vuosikymmeniin Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä

today13.4.2022

Background
share close

Tulvavahinkojen riskistä ennustetaan korkeaa etenkin Pirkanmaan itäosissa ja Kanta-Hämeen länsiosissa. Pahimmillaan tulva voi kastella paikallisia teitä sekä rantasaunoja ja -mökkejä. Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan tulvakausi on alkamassa lähipäivinä. Suurten järvien tulvahuippu on odotettavissa toukokuun puolessa välissä. Tulvan lopullisen suuruuden ratkaisee ajankohdan sää.

Viime viikon lumi- ja vesisateet lisäävät tulvavahinkojen riskiä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Lumikertymä on ollut selvästi viime vuosia suurempi, minkä vuoksi vedenkorkeuksien ennustetaan nousevan selvästi tavanomaista korkeammaksi.

– Ennusteiden mukaan pahimmillaan voimme saada suurimmat tulvat 30 vuoteen. Tulvan suuruus riippuu kuitenkin kevään sääolosuhteista. Yöpakkaset hidastavat ja pienentävät tulvaa, kun taas lämmin sää sateiden kera nopeuttaa tulvaa, kertoo tiedotteessa johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Tulvakausi on alkamassa
Viime päivien sulaminen näkyy jo vesistöissä suurempina virtaamina ja vedenkorkeuden nousuna. Etenkin peltovaltaisilla ja vähäjärvisillä alueilla tulvahuippu on odotettavissa lähipäivinä sekä Hämeessä että Pirkanmaalla.

Suurten järvialueiden tulvahuippua odotetaan vasta toukokuulle.

– Etenkin Längelmäveden ja Hauhon reiteillä järvien vedenkorkeudet nousevat selvästi viimevuotista korkeammalle. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan 5-23 cm viime vuotista korkeammalle. Tulvahuippu ajoittunee toukokuun puoleen väliin, ennustaa SYKEn tutkija Harri Myllyniemi Tulvakeskuksesta.

Huolehdi riittävästä varautumisesta
Pelastuslain mukaan jokainen on velvollinen suojaamaan omaisuuttaan ja huolehtimaan riittävästä varautumisesta myös tulviin. Hätätilanteessa tulee olla yhteydessä hätänumeroon 112. Lisätietoja kodin suojaamisesta tulvalta on saatavilla vesi.fi palvelussa.

Jos veden nousu uhkaa katkaista maantien liikenteen tai uhkaa maantien varrella olevan kiinteistön rakenteita, ota välittömästi yhteyttä Tienkäyttäjän linjalle, p. 0200 2100 (avoinna 24/7).

Säännöstelyllä voidaan ehkäistä kevättulvia
Pirkanmaan suurimmat säännösteltävät järvet ovat Näsijärvi, Pyhäjärvi, Vanajavesi, Kyrösjärvi sekä Rauta- ja Kulovesi. Kaikkien näiden järvien vedenkorkeuksia on talven mittaan laskettu, jotta järvissä olisi tilaa tulvavesille.

– Näillä näkymin näiden järvien voimalaitosten ja säännöstelyrakenteiden juoksutukset ovat suuria koko toukokuun ja mahdollisesti vielä kesäkuussa, arvioi vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen Pirkanmaan ELY-keskuksessa.

Vanajavedellä säännöstelyjuoksutuksiin käytettävän Lempäälän kanavan veneliikennekäyttöä joudutaan luultavasti rajoittamaan toukokuun ajan. Lisätietoa on saatavilla Väyläviraston sivuilta.

Pirkanmaan pienempiä säännösteltyjä järviä ovat esimerkiksi Mouhijärvi ja Kiikoisjärvi Sastamalassa, Linnanjärvi Parkanossa sekä Ruuta-, Nuta- ja Kortejärvet Akaassa. Myös näillä järvillä vedenkorkeuksia on laskettu talvella.

Kanta-Hämeessä on laskettu vedenkorkeutta esimerkiksi Lammin Pääjärvellä, Tervakosken Alasjärvellä sekä Hämeenlinnan Alajärvellä.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%