Aluevaalit 2022

Aamulehti ei huoli kaikkia puolueita aluevaalipaneeliinsa – Pirkanmaan Sosialidemokraattinen piiri reagoi pienten puolesta

today7.1.2022

Background
share close

Aamulehti on jättänyt aluevaalipaneelistaan pois neljä puoluetta, jotka ovat eduskunnassa. Maakuntalehti on lähettänyt kutsun viidelle puolueelle. KD-Pirkanmaan puheenjohtaja Piia Nurmela paheksui lehden demokratiaa kaventavaa ja halventavaa toimintatapaa Facebookissa keskiviikkona. Pirkanmaan Sosialidemokraattinen piiri on reagoinut tilanteeseen; puheenjohtaja Roope Lehto vetoaa, että pidettäisiin kaikki mukana myös vaalikeskusteluissa.

– Demokratian toteutumisen kannalta on tärkeää, että erilaiset aatesuunnat saavat esittäytyä äänestäjille tasapuolisesti (vertaa Aamulehden paneeli 12.1., josta osa eduskuntapuolueista on jätetty pois). Vaalien alla toivomme median kantavan oman vastuunsa tasapuolisena viestien välittäjänä ja keskustelun herättäjänä, Lehto sanoo.

Lehto korostaa, että Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelussa on edetty koko prosessin ajan maan kärkivauhtia. Hänen mukaansa yksi merkittävä syy tähän on ollut puolueiden välinen tiivis ja luottamuksellinen yhteistyö valmistelijoiden kanssa.

– Pirkanmaan Sosialidemokraatit pitää erittäin tärkeänä, että hyvinvointialueen käynnistyessä pidetään sen toiminnan ohjaamisessa ja kehittämisessä edelleen kaikki puolueet mukana kokoon katsomatta, Lehto toteaa.

Puheenjohtaja Roope Lehto sanoo, että kaikki puolueet on pidettävä tasapuolisesti esillä mediassa. Lehto antaa taustatukea KD-Pirkanmaalle, jota ei ole esimerkiksi kutsuttu Aamulehden paneeliin 12. tammikuuta. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Puheenjohtaja Roope Lehto sanoo, että kaikki puolueet on pidettävä tasapuolisesti esillä mediassa. Lehto antaa taustatukea KD-Pirkanmaalle, jota ei ole esimerkiksi kutsuttu Aamulehden paneeliin 12. tammikuuta. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%