Päivän haastattelu

Särkänniemi avaa porttinsa 13. kesäkuuta – asiakkaiden turvallisuuteen panostetaan mm. uuden suomalaisen innovaation avulla

today30.5.2020

share close

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.[/caption]

Särkänniemen huvipuiston oli tarkoitus avautua perinteiseen tapaan vappuna 1. toukokuuta, mutta koronatilanteeseen liittyvän viranomaismääräyksen johdosta avaus viivästyi. Nyt kuitenkin ollaan siinä tilanteessa että Särkänniemen portit päästään avaamaan 13. kesäkuuta, mutta mm. asiakasmäärää rajataan aluksi 20 prosenttiin normaalista kapasiteetista ja ihmisten turvallisuuteen sekä terveyteen kiinnitetään vielä aiempaakin enemmän huomiota. Lisäksi tulevana kesänä huvipuistovierailuun tarvitaan pääsylipun ohella netissä tai puhelimitse tehtävä ennakkovaraus. Tällä halutaan varmistaa ettet kukaan jää puiston ulkopuolelle rajoitusten voimassa ollessa.

Särkänniemen huvipuistossa otetaan myös käyttöön kotimaisen Nanoksi Finland Oy:n katalyysipinnoite. Kyseessä on kemiallinen aine jonka koostumus tuhoaa erilaisia bakteereita ja viruksia. Katalyysipinnoite asennetaan ruiskuttamalla aine niille pinnoille, joihin yleisimmin kosketaan. Pinnoite pitää esimerkiksi oven kahvat, kaiteet ja muut bakteeripesäkkeet hygieenisempänä ja se on täysin vaaraton ihmisille.

Haastattelussa Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä, haastattelijana Pasi Vainionperä.

 

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%