Eduskuntavaalien mielipiteet

Jussi Haavisto: Sisäilmaongelmat – uusi kansantautimme

today15.3.2019

share close

Lähes jokaisen kunnan julkisissa rakennuksissa kipuillaan sisäilmaongelmien kanssa. Syylliseksi on leimattu rakentajat, sairauden lääkitykseen ei sen sijaan ole löydetty yksimielistä ratkaisua.

Järjestin puolitoista vuotta sitten Kangasalan lukiolla sisäilmaillan, jossa pohdimme julkisten rakennusten sisäilmaongelmia. Kutsuin tilaisuuteen alamme parhaana asiantuntijan pitämäni professori Ralf Lindbergin.

Hän avasi silmämme sisäilmaongelmien laajaan ongelmakenttään. Jokainen meistä on oman rakennusfysiikkansa paras asiantuntija – ainakin omasta mielestämme. Kuitenkin rakentamisessa on oman kokemukseni mukaan monia oikeita vastauksia. Tämä on luonut hedelmällisen maaperän sille vilkkaalle keskustelulle, mitä rakentamisen laadusta tänä päivänä käydään. Professori Lindberg kertoi esityksessään, että tiedon ja luulon joutuessa taisteluun, tieto häviää aina.

Tuhannesosagramman vesimäärä voi tuntua vähäiseltä, mutta jos raportissa lukee, että rakenteesta löytyi kolmekymmentä miljardia vesimolekyyliä, olemmekin vakavan ongelman äärellä. Myöskin pitoisuuksien mittaamisessa on tärkeää ymmärtää, onko jokin pitoisuus hyödyllinen vai haitallinen.

Mikrobeita on kaikkialla ja niistä oireilevia ihmisiä löytyy jokaisesta koulusta, päiväkodista ja virastosta. Meidän onkin tarkasti pohdittava, millaisten löydösten vuoksi kannattaa lähteä mittaviin korjaustoimenpiteisiin ja mitkä löydökset kannattaa jättää oman onnensa nojaan.

Nykyaikaiset mittaustekniikat löytävät mikrobeja jokaisesta näytteestä. Näiden ongelmien korjauksiin löytyykin sitten laaja ehdotusten kirjo – riippuen siitä, millaisen koulukunnan edustaja tämä sattuu olemaan.

Ehdotukseni on, että rakennusten sisäilmaongelmien ratkaisuun palkattaisiinkin yhden konsultin sijaan kaksi tai kolme. Nämä laatisivat yhteiseen kokemukseensa perustuvan korjaussuunnitelman rakennuksen terveellisen käyttöiän pidentämiseksi.

Lisäksi kunnissa rakennusten kuntoa tarkkailevien huoltokirjoja täyttävien henkilöiden koulutusta ilmanvaihtokysymyksiin lisättäisiin. Ilmanvaihto on kaiken A ja O. Jos ilmanvaihto on suunnitellun mukainen ja sopivan tehokas, ei sisäilmaongelmia aiheudu.

Lopuksi haluan sanoa, että meidän aikuisten on kerta kaikkiaan varmistettava, että lastemme terveydentilalla tapahtuva uhkapelaaminen loppuu. Emme enää voi sallia jatkuvia sisäilmaongelmia ja näiden aiheuttamia terveysriskejä.

Jussi Haavisto, kansanedustajaehdokas, (Kok)

Kirjoittaja: Lukijalta

Rate it

Katso myös nämä

Eduskuntavaalit 2023

Kansanedustajaehdokas Katri Virkkunen: Suomirata on Tampereen kaupunkiseudun parhaaksi

Tampereen kaupunkiseutu on kehittynyt viime vuosina nopeassa tahdissa. Pirkanmaan vetovoimaan ja tavoitettavuuteen panostamalla kehitys ei ole hiipumassa tulevaisuudessa. Tampere ja naapurikunnat ovat olleet vuodesta toiseen Suomen houkuttelevimpien kuntien ja kaupunkien kärkisijoilla. Uusien yritysten ja asukkaiden lisäksi Tampereen seutu vetää puoleensa myös matkailijoita aiempaa enemmän. Seudun positiivinen kehitys on turvattava myös […]

today10.2.2023


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%