Päivän haastattelu

Tero Vesterinen kuluneesta keväästä: Arvostus live-keikkoja kohtaan on noussut suuresti

today27.6.2020

share close

Kuva: AJ Savolainen[/caption]

Koronavirus iski kovalla kädellä varsinkin musiikkialaan ja elannokseen elävää musiikkia soittaviin artisteihin. Kesä on onneksi tuonut live-musiikin ammattilaisille ja myös yleisölle toivoa paremmasta, sillä tapahtumia ja konsertteja on päästy järjestämään, kun osaa koronarajoituksista on voitu poistaa.

Vesterinen Yhtyeineen perui koronan takia aiemmin kaikki kesän keikat, mutta on julkaissut sittemmin uuden kesäkiertuekalenterin, ja tänään lauantaina karavaani saapuu Tampereen Messukeskuksen Pirkka-halliin, jossa on luvassa Drive-in -konsertti amerikkalaiseen tyyliin ja vieläpä turvallisuus huomioiden.

Yhtyeen laulaja Tero Vesterinen kertoo yhtyeen kevätkuulumisia, avaa yhtyeen kehityskaarta tähän päivään ja antaa tärpit illan Drive-in konsertille. Kuuntele haastattelu!

 

Kirjoittaja: Joonas Piiroinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%