Uutiset

Yrittäjägallup: Yhä 40 % yrityksistä alle korona-ajan alun myynnin tasosta

today2.11.2021

Background
share close

Suomen Yrittäjien tuoreen Yrittäjägallupin mukaan kotimaisista yrityksistä 40 prosenttia on edelleen alle korona-ajan alun myynnin tason.

– Hyvät talousuutiset eivät saa peittää sitä tosiasiaa, että moni yritys on edelleen koronakuopassa, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä muistuttaa.

Pentikäisen mukaan myyntiään menettäneitä yrityksiä on paljon enemmän kuin myyntiään nostaneita. Yrittäjägallupista nousee esiin myös huoli raaka-aineiden hintojen noususta, josta raportoi kaikista yrityksistä 27 prosenttia mutta teollisuusyrityksistä jopa 63 prosenttia ja rakentamisen alan yrityksistä 52 prosenttia.

Yrityksen selviämiseen koronasta uskoo jo 76 prosenttia yrittäjistä. Vielä elokuussa osuus oli 71 prosenttia. Vahvinta usko on yli kymmenen henkeä työllistävissä yrityksissä ja pääkaupunkiseudulla, kertoo Yrittäjägallup. Matalimmillaan usko yrityksen selviämiseen koronakriisistä oli huhtikuussa 2020. Tällöin siihen uskoi yrittäjistä alle puolet, 45 prosenttia.

Kirjoittaja: Pasi Vainionperä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%