Hyvinvointi-teemaviikot
Alkuvuosi 2019 tuo SUN Radioon Hyvinvointi -teemaviikot, jolloin kuullaan neuvoja ja vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hyvinvointi koostuu monesta eri osa-alueesta, joiden kokonaisuus luo yleisen hyvinvoinnin. Hyvinvointi -ohjelmasarja kuullaan SUN Radiossa tiistaisin klo 14.25 sekä uusintana perjantaisin klo 8.45 ja lauantaisin klo 12.25.
Teemaviikkojen viimeisellä viikolla puhuttiin mm. unilääkkeistä ja miksi unilääke ei ole paras unilääke. Lisäksi paneuduttiin ihon hyvinvointiin. Mistä ihon hyvinvointi lähtee liikkeelle, millaisia tuotteita pitäisi käyttää milläkin ihotyypillä ja kuinka auringolta tulisi suojautua jo kevät hankien aikaan. Asiantuntijoina mukana ovat unilääkäri ja unitutkija Henri Tuomilehto Coronaria Uniklinikalta sekä Holiday Club Tampereen Kylpylän kosmetologi Katriina Virtnen.
Unilääkäri ja unitutkija Henri Tuomilehto Coronaria Uniklinikalta:
Holiday Club Tampereen Kylpylän kosmetologi Katriina Virtanen:
Teemaviikkojen kolmannella viikolla puhuttiin mm. mitkä ovat seurauksia keholle ja mielelle, jos yöuni on lyhentynyt jo pidemmän aikaa. Ja missä kohtaan pitää huolehtua jos kärsii unettomuudesta. Lisäksi puhuttiin fysioterapian avuista ja keinoista hyvinvointiin. Asiantuntijoina mukana ovat unilääkäri ja unitutkija Henri Tuomilehto Coronaria Uniklinikalta sekä Holiday Club Tampereen Kylpylän kosmetologi, hieroja ja fysioterapeutti Kerttu Sakki.
Unilääkäri ja unitutkija Henri Tuomilehto Coronaria Uniklinikalta:
Holiday Club Tampereen Kylpylän kosmetologi, hieroja ja fysioterapeutti Kerttu Sakki:
Teemaviikkojen toiseissa jaksossa puhutaan mm. liikunnan merkityksestä hyvinvointiin ja eritoten vesiliikunnan mahdollisuuksista. Esille nostetaan myös palautumisen tärkeys sekä erilaiset unihäiriöt. Asiantuntijoina mukana ovat Holiday Club Tampereen Kylpylän kosmetologi, hieroja ja fysioterapeutti Kerttu Sakki sekä uniteknikko Seppo Silvennoinen Coronaria Uniklinikalta.
Holiday Club Tampereen Kylpylän kosmetologi, hieroja ja fysioterapeutti Kerttu Sakki:
Coronaria Uniklinikan uniteknikko Seppo Silvennoinen:
Teemaviikkojen ensimmäisessä jaksossa puhutaan mm. monipuolisen ruuan merkityksestä hyvinvoinnissa. Sekä unen määrän ja laadun merkityksestä hyvinvointiin. Ensimmäisessä jaksossa asiantuntijoina ovat Holiday Club Tampereen Kylpylän ravintola Cottonin vuoropäällikkö Mika Pessi sekä uniteknikko Seppo Silvennoinen Coronaria Uniklinikalta.
Holiday Club Tampereen Kylpylän ravintola Cottonin vuoropäällikkö Mika Pessi:
Coronaria Uniklinikan uniteknikko Seppo Silvennoinen:
Holiday Club Tampereen Kylpylä on kylpylä- ja kokoushotelli Tampereen keskustassa, Lapinniemessä. Kylpylähotelli sijaitsee yli 100 vuotta vanhassa Lapinniemen puuvillakehräämössä, jonka miljöö on uudistettu vastaamaan nykyaikaista kylpylähotellia hotellihuoneineen ja lomahuoneistoineen. Tunnelmallisessa kylpylässä on erilaisia hyvän olon altaitaita sekä ohjattua toimintaa. Harmony Spa tarjoaa ihania hemmotteluhoitoja. Uudistetut ravintolat Cotton ja Classic Pizza Restaurant tarjoavat sekä hotelli- että päiväkävijöille viihtyisän ruokanautinnon. KlubiKeittiöön pääsee omalla ryhmällä viettämään hauskaa kokkausiltaa keittiömestarin opastuksella.
Coronaria Uniklinikka tarjoaa kokonaisvaltaista unihäiriöiden hoitoa. Palveluvalikoimaan kuuluvat unihäiriöiden ja uniapnean diagnosointi ja hoito, verkkovalmennukset ja vireystilamittaukset. Kokeneet erikoislääkärit ja unihoitajat toimivat uniklinikoilla Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa.