SUN Teemaviikot: Säästäminen, sijoittaminen ja vakuuttaminen

SUN Teemaviikot: Säästäminen, sijoittaminen ja vakuuttaminen



SUN Radio ja säästämisen, sijoittamisen ja vakuuttamisen teemaviikot yhteistyössä Aito Säästöpankin ja LähiTapiola Pirkanmaan kanssa tiistaisin 10.30, keskiviikkoisin 14.30 sekä lauantaisin 12.30.

Jaksoissa asiantuntijoita LähiTapiola Pirkanmaalta sekä Aito Säästöpankista. Ohjelmassa kuulet parhaat vinkit oman taloutesi tasapainoon sekä itsesi ja perheesi tulevaisuuden turvaan.

Yhteistyössä:

LähiTapiola Pirkanmaa – paikallinen elämänturvayhtiö lähelläsi
LähiTapiola Pirkanmaa on paikallinen ja asiakkaiden omistama vakuutusyhtiö, jonka juuret ulottuvat
yli 150 vuoden taakse. Olemme yksi LähiTapiola-ryhmän kahdestakymmenestä alueyhtiöstä.
Itsenäisenä alueyhtiönä olemme merkittävä toimija niin paikallisena työnantajana, veronmaksajana
kuin asiakkaille tuottamamme turvan ja maksettujen korvausten kautta. Paikallista elinkeinoelämään
edistämme käyttämällä paikallisia yrityksiä korvaustoiminnassamme.

LähiTapiola Pirkanmaan toimisto Tampereella.

LähiTapiola Pirkanmaa tarjoaa omistaja-asiakkailleen vahinko- ja henkivakuuttamisen sekä
sijoittamisen ja säästämisen palvelut Pirkanmaan maakunnassa 15 kunnan alueella. Kauttamme saa
myös eläkevakuuttamisen palvelut. Haluamme panostaa toiminnassamme alan parhaaseen
asiakaspalveluun ja elämänturvaan läpi koko elämän.

Meillä on noin 99 000 henkilö-, maatila-, yritys- ja yhteisöasiakasta, joille henkilökohtaista ja
paikallista palvelua tarjoaa yli 100 finanssialan asiantuntijaa 13 toimistollamme, verkossa ja
puhelimitse.

LähiTapiolan sijoittamisen palvelut tarjoavat LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö,
LähiTapiola Varainhoito Oy ja LähiTapiola Vaihtoehtorahastot Oy.
Huomioithan, että kaikkeen sijoittamiseen liittyy riski sijoituksen arvonkehityksestä.
Tutustu tarkemmin osoitteessa lahitapiola.fi/sijoittaminen

SEKÄ

Aito Säästöpankki auttaa löytämään parhaat ratkaisut juuri sinun talouteesi. Meiltä saat kattavat
lainaamisen, säästämisen, sijoittamisen, päivittäisasioinnin, yritys- ja maatalous- sekä varainhoidon
palvelut. Yli sata talouden asiantuntijaamme palvelevat sinua Pirkanmaalla ja Satakunnassa –
paikallisesti ja suurella sydämellä!