Koronavirus

Pandemiaohjausryhmä: alle 12-vuotiaiden harrastuksissa luovutaan ryhmäkokosuosituksesta

today16.2.2021

share close

Pirkanmaalla on reilun viikon ajan ollut koronatartunnoissa seesteinen aika, jolloin päiväkohtaiset tartuntamäärät ovat olleet maltillisia, tiedottaa Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä. Viikon aikana ei ole todettu yhtään suurempaa tartuntarypästä. Ryppäiden ilmaantuminen on kuitenkin koronalle tyypillistä ja jatkossakin odotettavissa.

Kuluneiden kahden viikon ajalta koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 37 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 0,7 prosenttia. Pirkanmaa on edelleen kiihtymisvaiheessa, totetaa pandemiaohjausryhmä.

Alle 12-vuotiailla ei ryhmäkokosuositusta
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä päätti tiistaina vapauttaa alle 12-vuotiaiden harrastustoiminnan 10 henkilön ryhmäkokosuosituksesta. Vanhempien tulee vain saattaa lapset harrastamaan eikä jäädä sisätiloihin. Ohjausryhmä kuitenkin suosittelee, että mahdollinen kilpailutoiminta pidetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Kilpailutapahtumat järjestetään ilman yleisöä.

– Tässä tilanteessa voimme vapauttaa nuorimpien ikäluokkien harrastustoimintaa suuremmissa ryhmissä. Koska nykyinen tilanne voi muuttua nopeasti, harrastuksissa tulee varautua äkillisiin muutoksiin. Jos koronatilanne Pirkanmaalla jatkuu suotuisana, arvioimme uudelleen myös muiden ikäluokkien harrastustoiminnan suosituksia, sanoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Myös työväen- ja kansalaisopistojen sekä taiteen perusopetuksen lähiopetus voidaan nyt aloittaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Toiminnassa tulee käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä.

Kaksi uutta muuntovirustartuntaa
Viime viikolla todettiin 67 uutta koronatartuntaa. Tyypillisin tartunnan lähde on edelleen ollut oma perhekunta, 24 tartuntaa. Kymmenen tapausta todettiin sukulaisen tai ystävän tapaamisesta. Työpaikoilla todettiin kolme tartuntaa, samoin yksityisistä juhlista. Harrastuksista ja koulusta tuli yksittäiset tartunnat. Ulkomailta tuli kaikkiaan viisi tartuntaa.

Tartunnat todettiin pääosin alle 50-vuotiailla. Yli 50-vuotiailla todettiin vain kymmenen tartuntaa.

Pirkanmaalla on todettu nyt yhteensä 10 muuntovirustartuntaa. Viime viikolla näistä kaksi uutta oli Iso-Britannian muuntoviruskantaa. Tartunnat oli saatu Suomesta.

Kirjoittaja: Kaisu Lämsä

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%