Pirkanmaa

Vihreät kehittävät kriittisesti mutta rakentavasti uutta maakuntahallintoa

today3.4.2018

Background
share close

Pirkanmaan maakunta pärjää, mutta vaaranpaikkoja lymyää muun muassa ympäristönsuojelussa

Pirkanmaan Vihreät haluaa olla vahva vastuunkantaja ja tulevaisuuden rakentaja itsehallinnollisessa maakunnassa.  Puolueen monitoimimiehen Juhana Suoniemen mukaan vihreiden kriittinen suhtautuminen maakuntauudistukseen ei tarkoita sitä, etteivätkö he tahtoisi olla luomassa uutta hallintotasoa ja -kulttuuria. Päinvastoin.  Suoniemen mielestä vihreiden huoli ympäristön- ja luonnonsuojelun turvaamisesta on aito, jottei esimerkiksi Talvivaaran kaltainen katastrofi pääse toistumaan.

Juhana Suoniemi
Kunta- ja maakuntapoliitikko Juhana Suoniemi on jo nimetty Pirkanmaan Vihreiden maakuntavaltuustoehdokkaaksi. Hänen mukaansa Pirkanmaan suuri vahvuus on maakunnan monipuolisuus monella elämänalueella. Mies luottaa puolueensa vahvaan menestykseen ensimmäisissä maakuntavaaleissa.

Vihreälle päättäjälle on syntynyt vankka käsitys pirkanmaalaisten tahtotilasta rakentaa omasta maakunnasta mallikelpoinen moderni itsehallinnollinen alue. Hallintotieteiden maisteri Juhana Suoniemi istuu näköalapaikoilla. Hän on Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja ja Pirkanmaan maakunta- ja soteuudistuksen poliittisen ohjausryhmän toinen varapuheenjohtaja.

– Muun muassa maakuntahallitus on sovittanut yhteen erittäin vaativia asiakokonaisuuksia. Hallituksessa on väkeviä poliitikkoja, mutta he eivät ole sortuneet pikkupolitikointiin, vaan maakunnan kokonaisedun edistämiseen, kunta- ja maakuntapoliitikko antaa tunnustusta.

Suoniemen mukaan Pirkanmaa luo erittäin modernin ja hyvin toimivan hallinnon, mutta pirkanmaalaista vaikuttajaa huolettaa jo nyt monen pienen maakunnan tulevaisuus. Hän uskoo pikkuruisten maakuntien joutuvan yhdistymään.

– Vihreät kisaavat kärkikolmikon paikasta itsehallinnollisen Pirkanmaan johdossa. Tavoitteenamme on saada ainakin 14 maakuntavaltuutettua ensimmäiseen valtuustoon. Päämäärämme on realistinen, kun tarkastelemme puolueemme tämänhetkisiä kannatuslukuja ja viime kuntavaaleissa keräämiämme äänisaldoja, mies linjaa.

Pirkanmaan Vihreille tulee maakuntavaaleihin täysi lista. Vihreät ovat nimenneet jo 14 ehdokasta. Lisää ehdokkaita puolue nimeää kevätkokouksessa 21. huhtikuuta Nokialla.

Arvostelulle on sijansa

Vihreät ovat olleet hyvin kriittisiä maakunta-uudistusta kohtaan. Juhana Suoniemi sanoo, että hänen puolueensa esittämä arvostelu on nostanut päivänvaloon yhteiskunnallisesti tärkeitä ongelmia, jotka pullahtavat esiin suunnitelluissa itsehallinnollisissa maakunnissa.

– Erityisen huolestuneita me olemme siitä, minkälaiset voimavarat ja toimintamahdollisuudet maakunnissa annetaan ympäristön tilan seuraamiselle, ympäristönsuojelulle, luonnonsuojelulle, alueiden käytölle, rakentamisen ohjaukselle, kulttuuriympäristöjen hoidolle ja vesivarojen käytölle sekä hoidolle, hän soittaa varoituskelloja.

Suoniemen mukaan nykyisten ELY-keskusten tekemä työ on vaarassa vesittyä maakuntien Suomessa. Hän nostaa varoittavaksi esimerkiksi kainuulaisen Talvivaaran onnettomuudet.

– Pirkanmaalla ajankohtaisia asioita ovat esimerkiksi turpeennostamiseen ja kiviaineksen ottamiseen liittyvät kysymykset.

Vihreä poliitikko odottaa kansalaisten pääsevän nopeasti ja seikkaperäisesti kärryille laajasta kokonaisuudesta, josta maakuntauudistuksen toteuduttua kantavat vastuun itsehallinnolliset maakunnat.

– Maakuntien hallussa on erittäin paljon muutakin kuin sosiaali- ja terveyspalvelut, hän herättelee.

– Palveluverkoston muotoileminen on jokaisen maakuntalaisen kannalta ratkaisevan tärkeä asia. Realismia varmasti on se, ettei jokaisella pirkanmaalaisella ole 20-30 minuutin ajomatkan päässä lähipalveluja. Yli 95 prosentilla tämäkin vaade varmasti täyttyy.

Suoniemi vartoaa kansalaisten avaavan silmänsä myös maakunnan taloudenpidolle. Hänen mielestään verotusoikeudettoman itsehallintoalueen toimintaedellytykset ovat rajalliset. Maakunnalla on työkalupakissaan vain säästäminen ja asiakasmaksut.

Alakeskukset tärkeitä

Juhana Suoniemen mukaan itsehallinnollisen maakunnan kärkihaasteena on ottaa haltuunsa maankäyttöön ja ihmisten liikkumiseen liittyvät haasteet.

– Dynamona toimiva Tampere tarvitsee maakuntaan uudenlaisia alakeskuksia. Sellaisia olisivat esimerkiksi Nokia ja Sastamala, hän miettii.

– Myös kehyskunnat Lempäälä ja Kangasala varttuisivat pieniksi kaupungeiksi, mies lisää.

Suoniemen mukaan maakunnan liikenteellinen toimivuus turvattaisiin toimivalla lähijunaverkolla ja Tampereen kaupunkiseudun yhdistävällä raitiotiesysteemillä.

– Esimerkiksi Ylöjärvi ja Kangasala ovat jo läheisessä yhteistyössä Tampereen kanssa tiivistääkseen asutusta valittujen liikenneväylien ympärillä.

Suoniemen mukaan maakunnan on löydettävä kestäviä ratkaisuja myös vähäväkisten alueiden ihmisten liikkumismahdollisuuksien turvaamiseksi.

– Meidän on toteutettava erilaisia matkaketjuja.

Uusi kansallispuisto

– Tampereen seutu tarvitsee uuden merkittävän kansallispuiston, Juhana Suoniemi vaatii.

Hänen mukaansa uuden maakunnan on tartuttava kansallispuistohankkeeseen ensi tehtävinään.

Suoniemen mukaan kansallispuistoksi sopisi erinomaisesti Teiskossa ja Aitolahdella oleva Kintulampi täydennettynä Orivedellä olevalla Pukalalla.

– Siellä on riittävän laaja luontokokonaisuus, joka mahdollistaa puiston luomisen.

– On tärkeää, että vetovoimainen kansallispuisto sijaitsee voimakkaan väkikeskittymän, Tampereen äärellä. Esimerkiksi Ylöjärven Seitsemisessä vierailuun on varattava aina kokonainen päivä aikaa.

 

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%