Päivän haastattelu

Ilves jättää jäähyväiset Ratinan ajalle – ensi kaudella pelataan uudella Tammelan stadionilla

today5.10.2023

Background
share close

Tamperelainen jalkapalloilu siirtyy ensi kesänä uuteen aikaan, kun Tammelan stadion on valmistumassa. Rakennustyöt ovat jo loppusuoralla ja kausi 2024 päästään kokonaisuudessaan pelaamaan uudella stadionilla. Rakennustöiden ajan Ratinassa vietetyt kaudet ovat olleet Ilvekselle raskaita, kertoi IlvesEdustus Oy:n toimitusjohtaja Risto Niklas-Salminen SUN Radion haastattelussa.

Pian päättyvä kausi jäi myös urheilullisesti Veikkausliigan osalta kauaksi tavoitteista, joskin Suomen Cupin voitto kirkastaa kokonaiskuvaa huomattavasti. Suomen Cupin voittopokaalia voi käydä ihastelemassa perjantaina 6. lokakuuta, kun Ilves jättää tällä erää hyvästit Ratinan stadionille. Kauden viimeisessä kotiottelussa vastassa on AC Oulu.

Tulevan kauden joukkueen rakentaminen etenee Niklas-Salmisen mukaan hyvin ja lähiviikkojen aikana kuullaan uutisia niin pelaaja- kuin valmentajarintamaltakin. Toimitusjohtaja on innoissaan uuden urheilujohtajan palkkaamisesta, kun Miika Takkula aloitti työnsä Ilveksessä aiemmin tällä viikolla. Takkula toimi aiemmin vastaavassa tehtävässä HJK:ssa.

Kuuntele Risto Niklas-Salmisen haastattelu alta:

 

Kirjoittaja: Kimmo Hoivassilta

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%