Kangasala

70 Results / Page 8 of 8

Uutiset

Lempäälässä on riehunut maastopalo perjantaista asti – pahin vaihe vihdoin ohi

Lempäälän ja Kangasalan rajan tuntumassa Rutajärventiellä on riehunut jo perjantaiaamusta alkaen sitkeä maastopalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai palon kuitenkin hallintaan myöhään perjantai-iltana, jolloin aloitettiin palon sammutustyöt.  Tänään lauantaina paloa valvotaan tarkasti ja tarvittaessa sammutustöitä jatketaan, jos palo roihahtaa uudelleen. Maastopalo ulottui pahimmillaan jopa 50 hehtaarin alueelle. Palo ehti tuhota noin kahdeksan […]

today20.5.2017

Uutiset

Ojala-Lamminrahkan alueen rakentaminen alkaa 2018

Tampere ja Kangasala ovat sopineet Ojala-Lamminrahkan alueen toteutuksesta ja tärkeimmistä yhteistyöhankkeista. Rakentaminen aloitetaan vuonna 2018. Havainnekuva Lamminrahkasta. Kuva: Tampereen kaupunki[/caption] Tampereen ja Kangasalan 6.3.2017 tekemän sopimuksen mukaan alueiden rakentaminen käynnistyy vuonna 2018 Kangasalan puolella eritasoliittymän rakentamisella ja Tampereen puolella Ojala-Lamminrahka -pääkadun rakentamisella. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan Ojalaan arviolta vuonna 2021 ja […]

today7.3.2017

Uutiset

Nopeusrajoitusmerkkien ohjausjärjestelmän tietoliikenneyhteyttä testataan valtateillä 9 ja 12.

Vaihtuvien nopeusrajoitusmerkkien ohjausjärjestelmän tietoliikenneyhteyttä testataan valtateillä 9 ja 12. Sen vuoksi sekä Tampereelta Orivedelle että Tampereelta Kangasalle johtavien valtatieosuuksien vaihtuvat nopeusrajoitukset säädetään tilapäisesti osoittamaan kiinteää rajoitusta viikon ajaksi maanantaista 6.3 alkaen.  Tampereelta Orivedelle johtavalla valtatiellä 9 vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit lukitaan osoittamaan nopeutta 80 kilometriä tunnissa. Poikkeuksena tästä valtatien 9 keskikaiteellisen ohituskaistan […]

today28.2.2017

Uutiset

Kangasalan Kirkkoharjun koulun sisäilmatutkimukset jatkuvat

Kangasalan Kirkkoharjun koulun tähänastiset sisäilmatutkimukset eivät selitä koettuja oireita. Oireiden kartoitus ja sisäilmatutkimukset jatkuvat.  Kangasalan kunnan sisäilmatyöryhmä kokoontui eilen käsittelemään Kangasalan Kirkkoharjun koulun sisäilma-asiaa. Kirkkoharjun koulussa on tehty sisäilmamittauksia kahtena peräkkäisenä viikonloppuna tammikuussa. Sisäilmamittauksissa ei havaittu normaalista poikkeavia mikrobipitoisuuksia. Mittaustulokset eivät selitä koulurakennuksessa koettuja oireita. Hiihtolomaviikolla otetaan VOC-ilmanäytteet terveystarkastajan määrittelemistä […]

today24.2.2017

Uutiset

Lapset ilmaiseksi Mobiliaan Suomen juhlavuoden kunniaksi

Auto- ja tieliikenteen erikoismuseo Mobilia Kangasalla poistaa Suomen juhlavuoden kunniaksi lastenlipun pois käytöstä. Tähän asti alle kouluikäiset lapset ovat päässeet ilman pääsylippua Mobiliaan, mutta nyt juhlavuoden kunniaksi kaikki alaikäiset lapset pääsevät museoon ilmaiseksi aikuisen seurassa. Mobiliassa on myös panostettu lasten museoviihtyvyyden. Tiloista löytyy mm. lasten puuhapaikka, erilaisia tehtäviä ratkottavaksi ja […]

today24.2.2017

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%