Maakunnan Matti ja Pirkanmaan mainiot

Pirkanmaan Mielenterveydessä nähdään ajan kasvot

today3.12.2024

Background
share close

SUN Radio lahjoittaa joulutervehdysten tuotosta 15 prosenttia Pirkanmaan Mielenterveys ry:lle.

Toiminnanjohtaja Kati Rikala sanoo, että Pirkanmaan Mielenterveys ry lunastaa tarpeellisuutensa joka päivä. Apua hakevat ihmiset hankkiutuvat yhdistyksen palveluiden piiriin suurella joukolla. Kuva: Paula Toukonen

Toiminnanjohtaja Kati Rikala oli Pirkanmaan mainiona Maakunnan Matin haastattelussa tiistaina 3. joulukuuta. Rikalan mukaan maakunnan suuri asukasmäärä, noin 550 000, korreloi suoraan Pirkanmaan Mielenterveys ry:n palveluiden kysyntään. Hän sanoo, että yhdistys on vielä kyennyt vastaamaan tarpeeseen, mikä konkretisoituu nopeudessa, jolla yhdistys pystyy tarjoamaan muun muassa keskusteluapua.

Toiminnanjohtaja korostaa, että kaikki pirkanmaalaiset kotipaikkakunnasta riippumatta ovat tervetulleita asioimaan Pirkanmaan Mielenterveys ry:ssä. Hän toivoo, että yhdistyksen palvelut tunnettaisiin ja niitä käytettäisiin myös maakunnan laita-alueilta.

Rikala kertoo, että Pirkanmaan Mielenterveys ry:ssä suhtaudutaan tulevaisuuteen rauhassa. Yhdistyksessä seurataan, mitä esimerkiksi valtion leikkaukset tarkoittavat yhdistyksen toiminnassa lähitulevaisuudessa.

Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirha saa Rikalalta yhteistyöstä myönteistä palautetta ja kiitoksia yhteistyöstä.

Mitä Pirkanmaan Mielenterveys ry:lle kuuluu, Rikala kertoo tässähaastattelussa.

Kirjoittaja: Matti Pulkkinen

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%