Listeners:
Top listeners:
Radio SUN
Auton vuokraaminen on suosittu ja joustava tapa liikkua niin lomalla kuin arjessa. Matkasi alkaa tästä -ohjelmasarjan tuoreimmassa jaksossa perehdytään autonvuokrauksen perusteisiin, eli autonvuokrauksen ABC:hen. Haastattelussa on Hertz Autovuokraamon aluejohtaja Sauli Toiva.
Auton vuokraus on usein yksinkertaista, mutta siihen liittyy muutamia ehtoja ja käytäntöjä, jotka on hyvä ymmärtää jo ennen vuokraustilannetta. Esimerkiksi vuokraamokohtaiset ikä- ja ajokorttivaatimukset vaihtelevat – Suomessa monissa tapauksissa riittää vuoden voimassa ollut ajokortti, mutta ulkomailla saatetaan edellyttää jopa 25 tai 30 vuoden ikää.
Hertzillä kaikki henkilöautoista pakettiautoihin ja minibusseihin ovat ajettavissa tavallisella B-luokan ajokortilla, eikä lisäikärajoja ole. Vuokra-autoa valitessa kannattaa kuitenkin miettiä auton käyttötarkoitus, lisävarusteiden tarve sekä esimerkiksi vaihteistotyyppi. Automaattivaihteiset autot ovat nykyään yleisempiä kuin manuaalit, mikä saattaa yllättää erityisesti manuaaliin tottuneet kuljettajat.
Vuokrasopimuksen ehdot kannattaa aina lukea huolella. Vaikka ne löytyvät verkosta etukäteen, moni hyväksyy ne vilkaisematta. Ehdot sisältävät tietoa muun muassa lisäturvasta. Vuokrahintaan sisältyy perussuoja, mutta omavastuun voi halutessaan poistaa lisämaksulla – erityisesti satunnaiselle vuokraajalle tämä voi olla järkevä vaihtoehto.
Lisäkuljettajat, lastenistuimet ja muut lisäpalvelut ovat usein maksullisia. Autoa noudettaessa kannattaa aina tarkistaa sen ulkoinen kunto ja dokumentoida mahdolliset vauriot valokuvin. Tämä voi estää myöhemmät epäselvyydet.
Kuuntele koko haastattelu:
Kirjoittaja: Kaisu Lämsä
Etelä-Pirkanmaa 96,7
Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3
Kankaanpään seutu 106,7
Parkanon seutu 91,7
Tampere 107,8
Ylä-Pirkanmaa 91,5
Radio SUN on osa Pirmedioita.
studio@radiosun.fi
Mainosmyynti:myynti@radiosun.fi
Mainostrafiikki:radio@radiosun.fi
Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi
Radio SUN
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Studio 010 5844 655
WhatsApp 043 2170 273
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.