Uutiset

Poliisihallitus vaatii Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista

today3.3.2017

share close

Poliisihallitus on jättänyt Pirkanmaan käräjäoikeuteen kanteen, jossa vaaditaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Poliisihallitus ei kommentoi asiaa oikeudenkäynnin ollessa vireillä.

Kanteen nostamisen perusteista kerrottiin aiemmin joulukuussa. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan katsotaan olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen. Säännös saa merkitystä myös siinä tapauksessa, ettei yhteenliittymää ole rekisteröity yhdistykseksi, mutta se toimii yhdistyksen tavoin aatteellisin tavoittein ja vakiintunein toimintamuodoin.
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen katsotaan olevan edellä mainittu aatteellisesti toimiva rekisteröimätön yhdistys.

Kirjoittaja:

Rate it

RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%