Uutiset

SK: Kankaanpään murhatapaus huhumyllyn pyörteissä – poliisi kiistää paloittelumurhan

today6.3.2017

share close

Poliisin murhana Kankaanpäässä tutkima henkirikos on nostattanut melkoisen huhumyllyn paitsi tapahtumiin liittyvistä henkilöistä, myös rikoksen tekotavasta kertoo Satakunnan Kansa. 

Poliisi on toistaiseksi kertonut julkisuuteen vain hyvin niukasti tutkinnan etenemisestä, esimerkiksi henkirikoksen tekotavasta. Murhan tunnusmerkistöön liittyy kuitenkin erityisen raaka ja julma tekotapa. Tämä on johtanut siihen, että sosiaalisessa mediassa kirjoitetaan jopa paloittelumurhasta. Poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markus Laine kumoaa tiukasti tällaiset väitteet. Hän ei kuitenkaan esitutkinnan tässä vaiheessa halua kertoa julkisuuteen muuta rikoksen tekotavasta eikä verityön taustalla olevasta motiivista.

Poliisille ei ole vielä varmistunut, oliko asunnossa tekohetkellä muita kuin epäilty, maanantaina vangittu vuonna 1977 syntynyt kankaanpääläinen mies, ja hänen uhrikseen joutunut, vuonna 1985 syntynyt kankaanpääläinen mies. Poliisin mukaan murhasta epäilty ja henkirikoksen uhri tunsivat toisensa ainakin jonkin aikaa ennen verityötä.

Satakunnan Kansa jutun voit lukea tästä.

Kirjoittaja:

Rate it

Post comments (0)

Comments are closed.


RADIO SUN TAAJUUDET

Etelä-Pirkanmaa 96,7

Ikaalinen ja Hämeenkyrö 96,3

Kankaanpään seutu 106,7

Parkanon seutu 91,7

Tampere 107,8

Ylä-Pirkanmaa 91,5

Radio SUN on osa Pirmedioita.

 
Juontajat:

studio@radiosun.fi

Mainosmyynti:

myynti@radiosun.fi

Mainostrafiikki:

radio@radiosun.fi

Uutis-, juttu- ja menovinkit: toimitus@radiosun.fi

Radio SUN

Suvantokatu 13

33100 Tampere

Studio 010 5844 655

WhatsApp 043 2170 273

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Tutustu tietosuojakäytäntöihimme täällä.

0%