Uutiset

Katusepelin poistoa on aloitettu Tampereella

Katusepelin poistoa on aloitettu Tampereella

Tampereella on päästy jo aloittelemaan hiekoitussepelin keruuta. Esimerkiksi keskustassa Tampereen Infra puhdistaa katuja muutaman harjatraktorin ja yhden imulakaisuauton voimin. Keskustassa on puhdistettu muun muassa Keskustoria vaalikoppien edustalta ja pyöräilyn pääreittejä. Paikoin väylät ovat edelleen jäisiä. Kaupungin reunamilla katuja saatetaan vielä joutua auraamaan ja hiekoittamaan.

Sepelit on yleensä pyritty keräämään noin 30 vuorokaudessa, mutta tahti riippuu tulevista keleistä ja mahdollisesta takatalvesta. Lähipäiviksi ja ensi viikoksi on luvattu suotuisaa sepelinkeruukeliä - lämpöasteita ja sopivasti kosteutta. Liiallinen sadekin nimittäin haittaa keruuta. Sepeliä on tänä talvena jouduttu levittämään tavallista enemmän, joten keruu voi kestää tästäkin syystä pitempään. Infralta kulunnee sepeliä tänä talvena noin 20 000 tonnia, kun normaalimäärä talvessa on 12 000–13 000 tonnia.

Tampereen Infralla on käytössään yli 100 erilaista konetta ja autoa puhdistustöihin. Kaikkiin ei ole vielä voitu vaihtaa harjoja, sillä osaa tarvitaan edelleen talvikunnossapitoon.

Käsityönä puhdistetaan edelleen portaita, rappusia ja muita hankalia paikkoja. Osaa Tampereen kaupungin yleisistä alueista huoltavat yksityiset urakoitsijat, ja heillä on käytössään oma puhdistuskalusto.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.