Uutiset

Syyttäjä: Tampereen jäätelöliike jätti maksamatta 160 000 euroa valmisteveroja

Syyttäjä: Tampereen jäätelöliike jätti maksamatta 160 000 euroa valmisteveroja

Tampereen Jäätelöliike on jättänyt vuosina 2013–2014 maksamatta yhteensä noin 160  000 euroa valmisteveroja, sanoo syyttäjä haastehakemuksessa. Yhtiön toimitusjohtajalle ja hallituksen puheenjohtajalle Antti Helmiselle sekä toiselle yhtiössä työskennelleelle on tänään luettu syytteet törkeästä veropetoksesta.

Tampereen Jäätelöliike tunnetaan Minetti-tuotemerkistä. Minetti-jäätelökioskit ovat laajentuneet viime vuosien aikana useisiin eri kaupunkeihin.

Syytteen mukaan kaksikko tilasi ja vastaanotti jäätelöä Italiasta ja Saksasta. Syyttäjän mukaan kaksikko myös erehdytti viranomaisia tuontimääristä, kun he saivat kehotuksen ilmoittaa jäätelöntuontinsa.

–  Veropetoksessa on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä, veroilmoitukset vastaanotetuista valmisteverollisista jäätelöeristä on jatkuvasti ja pitkään ja jopa kehotuksesta huolimatta jätetty antamatta ja kehotuksesta annetun ilmoituksenkin osalta väärän sisältöisenä, joten veropetosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä, syyttäjä kirjoittaa.

STT

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>